Päämainos
DSV pärjää asenteella
Toimitusketjut 13.11. 09:49

DSV pärjää asenteella

Vaikka itseohjautuvat kuorma-autot ilmestyvät maanteille, tarvitaan myös ihmistä, joka kuuntelee ja auttaa.

13.11.2017
Teksti Paula Launonen kuvat DSV

Kun Markku Wasenius sanoo ”nysä”, hän ei tarkoita loppuun teroitettua lyijykynää tai lyhytvartista piippua. Suomalaiset logistiikkakonkarit ymmärtävät oitis, että DSV Road Oy:n myyntijohtaja puhuu Nysästä eli huolintaliike O. Nyströmistä.

Juuri armeijasta päässyt, työtön ylioppilas tarttui Nysän jakeluauton rattiin 1977. Keikkailu jatkui myöhemmin yo-merkonomiopintojen ohella.

Waseniuksen eteneminen suomalaisen huolintaliikkeen kuljettajasta tanskalaisen logistiikkayhtiön myyntijohtajaksi on sekä henkilökohtainen urakertomus että yleisiä trendejä heijastava historiikki alan kehityksestä.

Globaaliin verkostoon

Waseniuksen uran punaisena lankana on kansainvälistyminen.

"Menin Kaukokiitoon myyntineuvottelijaksi. Erinäisten fuusioiden ja nimenmuutosten myötä se sulautui saksalaiseen DB Schenkeriin. Myöhemmin siirryin Viktor Ekille, minkä jälkeen perustimme neljäntoista kaverin kanssa Global Transport Lillbackan."

Lillbackan aikoina haalari vaihtui monta kertaa työpäivän aikana pikkutakkiin ja solmioon, kun mies singahteli terminaalista neukkariin ja takaisin. Monipuoliseen toimenkuvaan kuului niin kuorman purkua kuin sopimusneuvotteluja.

"No, sitten Heikki Tapionlinna pyysi minut tanskalaisen DFDS:n Suomen filiaaliin edistämään yhtiön Euroopan bisneksiä. Sittemmin niin ikään tanskalainen DSV osti DFDS:n, ja nyt viimeiset parikymmentä vuotta olen ollut tässä kuviossa."

Syyskuussa 2017 DSV Road tiedotti asiakkailleen ongelmista, joita Euroopan elpynyt talous yhdessä huonokuntoisen tieverkoston ja kuljettajapulan kanssa parhaillaan aiheuttivat. Yhtiö pahoitteli mahdollisia toimitushäiriöitä ja arvioi, että hankaluudet lisäävät kuljetuskustannuksia.

Tiedotteen lopussa asiakkaita kehotettiin ottamaan yhteyttä omiin yhteyshenkilöihinsä DSV Roadilla.

"Juuri tällaiseen asenteeseen DSV:n pärjääminen perustuu. Olemme asiakkaamme lähin neuvonantaja, teemme aina parhaamme, emmekä pomputtele ketään luukulta toiselle", Wasenius kertoo.

Ketterä jättiläinen

Suomen talouden uusimmassa nousussa DSV on mukana muun muassa Valmet Automotiven strategisena kumppanina. DSV tuo varaosia Euroopasta Uudenkaupungin tehtaalle ja toimittaa pakkausmateriaalin takaisin Eurooppaan. Valmiit autot DSV toimittaa alihankkijan erikoiskalustolla Uudenkaupungin satamaan, josta ne laivataan Saksaan.

Wasenius on nyt 61-vuotias. Lähitulevaisuudessa koittaa täysipäiväinen vaarius kesällä 2017 syntyneelle lapsenlapselle. Millä mielellä pitkän linjan logistiikkavelho siirtyy kehityksen ytimestä tapahtumien tarkkailijaksi?

"Fuusioituminen jatkuu. Kilpailussa menestyvät ne, jotka pystyvät yhdistämään suuruuden hyödyt ketterään palveluun. Vaikka itseohjautuvat rekat jossain vaiheessa ilmestyvät väylille, aina tarvitaan ihmistä, joka kuuntelee ja auttaa asiakasta."

FAKTA: DSV Road Oy

  • Tavoite: Maantiekuljetuksia tarvitsevan asiakkaan lähin kumppani ja neuvonantaja
  • Omistus: Tanskalaisen, maailman suurimpiin kuuluvan logistiikkayhtiö DSV:n tytäryhtiö
  • Perustettu: 2002
  • Toimitusjohtaja: Björn Andler

Tunnuslukuja 2016

  • Liikevaihto: 149 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto: 2,9 prosenttia
  • Henkilöstö: 204

Juhlavuotensa kunniaksi LOGY haluaa nostaa esille koko joukon kiinnostavia ja menestyneitä hankinta- ja logistiikka-alan yrityksiä. Sarjan aloittaa DSV Road. Löydät kaikki sarjan jutut tunnisteen LOGY60 avulla.

JAA