Päämainos
Joka kolmas välttää ajamista pimeällä
Kuljetukset 13.09. 12:20

Joka kolmas välttää ajamista pimeällä

Syyspimeät saavat osan autoilijoista välttämään ajamista.

13.09.2017
Teksti Marika Javanainen kuvat Specsavers

Lähes kolmasosa suomalaisista autoilijoista välttää pimeällä ajamista, selviää Specsaversin teettämästä tutkimuksesta. Tutkimukseen vastanneista autoilijoista noin 80 prosenttia ajaa päivittäin tai monta kertaa viikossa. Hämärässä autoilu voi mietityttää tottunuttakin kuskia.

”Huono hämäränäkö lisää merkittävästi onnettomuusriskiä liikenteessä pimeinä syysiltoina. Jos pimeällä ajaminen tuntuu epämiellyttävältä ja huomaat havaitsevasi esimerkiksi liikennemerkit vasta, kun ne tulevat kohdalle, saatat kärsiä heikosta hämäränäöstä. Myös herkästi vastaantulevien autojen valoista häikäistyminen voi olla merkki hämäränäön heikentymisestä”, kertoo optikko Maarit Saarikoski tiedotteessa.

Hämäränäkö tarkoittaa silmän kykyä sopeutua eri valaistusolosuhteisiin ja erottaa kontrasteja pimeässä. Silmät sopeutuvat kirkkaaseen ympäristöön yleensä muutamassa minuutissa, mutta hämärään sopeutuminen voi viedä jopa puoli tuntia.

Joskus heikko hämäränäkö voi liittyä silmäsairauteen, kuten kaihiin. Ikääntyessä silmän valoa taittavat väliaineet samenevat ja hämäränäkö heikentyy. Myös muut sairaudet ja lääkitys voivat vaikuttaa hämäränäköön.

Autoilijat ovat huolissaan muista

Suomalaisautoilijat pitävät aktiivista omasta näöstä huolehtimista tärkeänä. Kolme neljästä ajonäkötutkimukseen osallistuneesta ajattelee, että autoa ajavien pitäisi tarkastuttaa näkönsä vähintään 2­–3 vuoden välein. Lähes 40 prosenttia tarkistuttaa näkönsä kuitenkin vain 4-5 vuoden välein tai harvemmin.

”Liikenneturvallisuudenkin kannalta silmät on tärkeää tarkastuttaa säännöllisesti. Muutoksia voi olla itse vaikea huomata, sillä ne tapahtuvat hiljalleen”, Saarikoski sanoo.

Lähes 60 prosenttia autoilevista suomalaisista on huolissaan muiden liikenteessä liikkuvien näkökyvystä. Oma näkeminen mietityttää joka kolmatta tutkimukseen osallistuneista.

Specsaversin tutkimukseen osallistui tuhat 18–70-vuotiasta autoilevaa suomalaista, ja se tehtiin elokuussa 2017.

FAKTA: Pyrin välttämään pimeällä tai hämärällä ajamista

  • Täysin samaa mieltä: 7 %
  • Osittain samaa mieltä: 23 %
  • En samaa enkä eri mieltä: 17 %
  • Osittain eri mieltä: 20 %
  • Täysin eri mieltä: 33 %

 

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva
Artikkelin nostokuva
Artikkelin nostokuva