Päämainos
Katainen autoteollisuuden puhdistusoperaation vetäjäksi
Toimitusketjut 04.09. 09:22

Katainen autoteollisuuden puhdistusoperaation vetäjäksi

Saksalaisten autovalmistajien päästöskandaali paisuu. Autojättien epäillään huijanneen jo vuosikymmenten ajan.

04.09.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komissio

EU on päättänyt selvittää eurooppalaisen autoteollisuuden mainetta mustaavan skandaalin juuriaan myöten. Sotkua siivoamaan on nimitetty suomalaiskomissaari Jyrki Katainen, joka saa lisätä salkkuunsa kasvun, työllisyyden ja investointien ohella nyt myös autoteollisuuden.

Skandaali alkoi vuonna 2015, jolloin paljastui saksalaisvalmistaja Volkswagenin asentaneen miljooniin diesel-autoihinsa laitteita, jotka ilmoittivat päästötesteissä todellisia päästöjä pienemmät lukemat.

VW vain jäävuoren huippu

Nyt näyttää, että Volkswagenin päästöhuijaus on vain jäävuoren huippu. Saksalainen Spiegel-lehti on julkistanut VW:n kirjeen saksalaisille ja eurooppalaisille kilpailuviranomaisille, jossa Volkswagen myöntää Audin, BMW:n, Daimlerin, Porschen ja Volkswagenin työskennelleen yhdessä 1990-luvulta lähtien.

Näissä salaisissa ja säännöllisissä kokouksissa sovittiin muun muassa teknisistä standardeista, tavarantoimittajista ja kustannuksista.

Autonvalmistajien puolustuksen mukaan kyse on ollut vain teknisistä kokouksista, joissa on varmistettu, että kaikki valmistajat täyttävät samat standardit. Moni ei selitystä niele.

- On ollut alusta lähtien selvää, että Volkswagen ei ole ainoa lainrikkoja. Mukana on muitakin yrityksiä, huomauttaa brysseliläisen Transport & Environment -järjestön asiantuntija Greg Archer.

Archerin mukaan uusin skandaali herättää kysymyksen, ovatko autonvalmistajat kehittäneet yhteistyössä vuosikymmenten ajan keinoja päästösääntöjen kiertämiseksi aina Dieselgate-skandaaliin asti.

EU: autonvalmistajat vastuuseen

Komissio painottaa, että autonvalmistajia ei päästetä helpolla.

- Tuloksemme autoteollisuuden kartellien paljastamisen suhteen puhuvat puolestaan, kommentoi komission tiedottaja Ricardo Cardoso.

Cardoso muistuttaa, että komissio on paljastanut viimeisten 10 vuoden aikana kaikkiaan yhdeksän autoteollisuuden kartellia ja langettanut autoteollisuudelle sakkoja 6 miljardia euroa - mukaan lukien 2,9 miljardin euron sakot Daimlerille ja kahdelle Volkswagenin tytäryhtiölle.

Jos autonvalmistajat todetaan syylliseksi kartelliin, pelkästään VW:n sakko voi kohota lähes 22 miljardiin euroon.

 

FAKTA: DIESELGATE

  • Syyskuussa 2015 USAn ympäristövirasto raportoi Volkswagenin päästöhuijauksesta. Valmistaja oli asentanut vuodesta 2009 alkaen autoihinsa laittomia laitteita, jotka ilmoittivat päästötesteissä todellisia päästöjä pienemmät lukemat.
  • VW myöntää asentaneensa päästöhuijauslaitteen yli 11 miljoonaan diesel-autoon.
  • VW vaihtaa toimitusjohtajaa ja poistaa laitteet autoista.
  • Maaliskuussa 2017 USAn oikeus tuomitsee VW:n maksamaan yhteensä 21,8 miljardia dollaria sakkoja.
  • Heinäkuussa 2017 saksalainen Spiegel-lehti paljastaa laajan, jo 1990-luvulta asti jatkuneen kartellin Mercedes-Benz valmistaja Daimlerin, BMW:n, Audin ja Porschen kesken.
  • Elokuussa 2017 komissio aloittaa virallisen kartellitutkinnan.

JAA