Liikkujan viikko alkaa: Yksi yhteisauto korvaa 15 tavallista
Toimitusketjut 12.09. 08:09

Liikkujan viikko alkaa: Yksi yhteisauto korvaa 15 tavallista

Lauantaina alkavalla Euroopan Liikkujan viikolla 16.–22. syyskuuta nostetaan esille vähäpäästöisiä, yhteiskäyttöisiä ja älykkäitä liikkumismuotoja.

12.09.2017
Teksti Marika Javanainen kuvat Liikenneturva

Liikkuminen ei välttämättä vaadi kulkuvälineiden, kuten auton omistamista. Erilaiset yhteiskäyttöiset, jaetut ja älykkäät liikkumisen palvelut yleistyvät nopeasti. Ihmisten arvostus liikkumisen helppoutta kohtaan kasvaa ja toisaalta ymmärrys esimerkiksi auton omistamisen todellisista kustannuksista lisääntyy.

Perinteiset kimppakyydit tekevät uutta tuloaan, kun kyyti on yhä helpompi löytää sovellusten ja sosiaalisen median kanavien kautta. Myös kaupunkipyörät nivoutuvat osaksi joukkoliikennettä ja mahdollistavat sujuvan kulkemisen ovelta ovelle.

Jakamistalous ja yhteiskäyttöisyys tuovat liikenteessä monia hyötyjä. Yksi yhteiskäyttöauto korvaa karkeasti arvioituna 15 yksityisautoa ja pysäköintitilaa vaaditaan ahtaissa kaupungeissa siten vähemmän.

Päästöt vähemmäksi myös liikenteessä

Liikenteellä ja arkisella liikkumisella on merkittävä vaikutus ympäristöön ja ilmastoon. Euroopan komissio antoi kesäkuussa 2016 ehdotuksensa EU-jäsenmaiden välisestä taakanjaosta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Suomen päästövähennysprosentiksi on ehdotettu 39 prosenttia, joka on yksi EU:n tiukimmista.

”Ehdotuksen käsittely EU:ssa on vielä kesken, mutta taakanjakoprosentit eivät todennäköisesti tule enää muuksi muuttumaan”, sanoo liikenne- ja viestintäministeriö liikenneneuvos Saara Jääskeläinen tiedotteessa.  

Eri jäsenmaille annetut prosentit eivät ole taakanjaon hyväksymisen jälkeen pelkkiä tavoitteita, vaan oikeudellisesti sitovia velvoitteita.

”Liikenteen rooli päästöjen vähentämisessä korostuu, koska liikenne tuottaa noin 40 prosenttia koko taakanjakosektorin päästöistä, mutta myös sen vuoksi, että muilla sektoreilla päästöjen vähentäminen on vielä vaikeampaa kuin liikennesektorilla. Pitkällä aikavälillä koko liikennejärjestelmästä on tehtävä erittäin vähäpäästöinen”, Jääskeläinen sanoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa liikenteen energiatehokkuuden parantamista ja fossiilisten polttoaineiden korvaamista muilla vaihtoehdoilla.

”Energiatehokkuuden parantaminen edellyttää liikenteen ja maankäytön entistä parempaa yhteensovittamista sekä ihmisten liikkumistottumusten huomattavaa muuttumista.”

Liikkujan viikolla esiin nostettavat älykkäät ja yhteiskäyttöiset tavat liikkua ovat keinoja, jotka auttavat pääsemään tavoitteisiin.

”Jos vähemmillä autoilla voidaan hoitaa useamman ihmisen liikkumistarve ja sitä kautta vähentää henkilöautojen yhteenlaskettua ajosuoritetta, myös päästöt vähenevät ja tavoitteeseen pääsy helpottuu”, sanoo Jääskeläinen.

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva
Artikkelin nostokuva