Päämainos
Logistiikka muuttuu kaksisuuntaiseksi
Toimitusketjut 27.10. 13:30

Logistiikka muuttuu kaksisuuntaiseksi

Hankinnan ja toimitusketjun ammattilaiset ovat avainasemassa, kun yritykset siirtyvät kiertotalouteen.

27.10.2017
Teksti Heli Satuli kuvat Miikka Pirinen, Sitra

Sama kysymys jomottaa jokaisen hankinnan ja logistiikan ammattilaisen takaraivossa. Kuinka tehdä toimitusketjuista vastuullisempia, kestävämpiä ja taloudellisesti kannattavampia?

Samaan aikaan entistä yksilöllisempi kuluttajakäyttäytyminen lisää erilaisten tuotteiden kysyntää. Yksittäisten tuotteiden toimituserät pienenevät, mikä kasvattaa kustannuksia. Puhumattakaan lisääntyvistä palautuksista, jotka aiheuttavat monelle yritykselle kasvavaa huolta ja vaikuttavat suoraan viivan alle.

Mutta ongelmaan on ratkaisu: kiertotalouden ja logistiikan liitto. Kiertotalous lupaa tuoda 1,8 biljoonaa euroa lisää EU-maiden kansantalouteen vuoteen 2030 mennessä. Sitra on arvioinut, että kiertotalous tuo Suomen kansantaloudelle 2,5 miljardia euroa ja 75 000 työpaikkaa. 

Edellytyksenä on, jos yritykset rakentavat kiertotalouden periaatteiden mukaisia toimitusketjuja. 

Ainoa tie on kierto 

Perinteisessä liiketoimintamallissa kukin yritys yrittää hioa toimitusketjunsa yksityiskohtia tehokkaammiksi ja kestävämmiksi.  

”Tällöin tavoitteena on minimoida tuotantokustannukset ja maksimoida määrällinen myynti”, kertaa Sitran kiertotalousasiantuntija Heikki Sorasahi.  

Kiertotaloudessa sen sijaan tuotteet ja niiden arvo eivät jää maailmalle. Arvo luodaan palveluiden ja tuotteen käytöstä sekä suorituskyvystä, ei omistamisesta. 

Kestäviä tuotteita vuokrataan, liisataan tai jaetaan. Kun tuote ostetaan, käyttäjä sitoutuu palauttamaan sen. Myyjä tai valmistaja huolehtii edelleen tuotteen korjauksesta, uudelleenkäytöstä tai kierrätyksestä. Näin jätteitä syntyy ja resursseja kulutetaan niin vähän kuin mahdollista.  

”Kiertotaloudessa on pitkälti kyse paluusta juurille. Korjaamisen ja uudelleenkäyttämisen ajattelutapa on ikivanha. Vasta teollinen vallankumous teki talousmallistamme lineaarisen”, muistuttaa Bramblesin EMEAn ja Intian kestävyysjohtaja Iñigo Canalejo

Brambles on maailman johtava tehokkaampia toimitusketjuja rakentava logistiikkayritys. Se tarjoaa uudelleenkäytettäviä ja poolattuja pakkauksia ja kuljetusratkaisuja CHEP- ja IFCO-brändeillä. Kuormalavat ja pakkauslaatikot kiertävät aina vaan uudelleen valmistajien, tuottajien ja kauppojen välillä.  

Jos jokin tuote rikkoutuu, Brambles kerää sen ja käyttää materiaalit uusien tuotteiden valmistukseen. Näin syntyy mahdollisimman vähän hävikkiä. Suomessakin toimivan CHEPin emoyhtiö on säästänyt toimintansa ansiosta maailmanlaajuisesti lähes miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä, 1,4 miljoonaa puuta ja 462 000 tonnia jätettä.

”Meillä on vain tämä yksi planeetta, siksi siirryimme kiertotalouteen”, toteaa Canalejo.

Sitran Sorasahi muistuttaa, että kiertotalous on kuitenkin ennen kaikkea bisnestä. Se suojelee yrityksiä raaka-aineiden niukkuudelta ja hintojen heittelyltä. Resursseja säästämällä säästyy myös rahaa ja uudella arvonluonnilla sitä tulee lisää. Unileverin, Googlen, Renaultin, Philipsin ja Michelinin kaltaiset yritykset eivät olisi muutoin ottaneet kiertotaloutta liiketoimintansa pohjaksi.

Ei kiertoa ilman ketjua

Kiertotalouteen on kaksi lähestymistapaa: yritys voi rakentaa täysin uutta liiketoimintaa tai parantaa vanhaa. Olemassa olevan parantaminen on helpompaa, koska käytössä olevaa tuotetta tai palvelua vain kehitetään kestävään suuntaan. 

Philips on esimerkki siitä, miten valaistus on muutettu tavarasta palveluksi. Yritys tuottaa Schipholin lentokentällä Amsterdamissa valon palveluna sen sijaan, että myisi yksittäisiä lamppuja.  

Canalejoa huolettaa, että moni panostaa kiertotaloudessa nyt vain innovaatioihin ja yksittäisen tuotteen tuotekehitykseen. Toimitusketjujen merkitys tuntuu unohtuneen. Mutta ilman logistiikkaa ja toimitusketjua ei ole kiertotaloutta. 

”Logistiikka avaa ja sulkee kehän”, Cranfieldin yliopiston toimitusketjuihin erikoistunut professori Mike Bernon kiteyttää. 

Juuri logistiikan ja hankinnan ammattilaiset ovat Bernon mukaan avainasemassa, kun yritykset siirtyvät kiertotalouteen. Heidän osaamisensa on ratkaisevan tärkeää, jotta kiertotaloudesta voi tulla valtavirtaa. Logistiikka hallitsee tavaroiden kiertoa, verkottaa markkinat toisiinsa ja mahdollistaa näkyvyyden läpi toimitusketjujen.  

Professorin mukaan käänteinen logistiikka on yhtä tärkeää kuin eteenpäin suuntautuva. Käänteinen logistiikka on keskeistä, jotta tuotteiden sisältämä arvo saadaan takaisin. Käänteinen logistiikka ei tarkoita vain tuotteiden keräystä ja kuljetusta vaan testausta, lajittelua, korjausta, kierrätystä ja uudelleenjakelua.  

FAKTA: Kiertotalouden kuusi periaatetta 

  1. Materiaalien pitäminen kierrossa mahdollisimman kauan 
  2. Jätteiden minimointi elinkaaren joka vaiheessa 
  3. Taloudellinen optimointi elinkaaren joka vaiheessa  
  4. Materiaalien arvon säilyttäminen mahdollisimman hyvin 
  5. Ympäristöllinen vastuu  
  6. Hävikin minimointi

 

Lue lisää käänteisestä logistiikasta Osto&Logistiikan numerosta 5/2017.

JAA