Päämainos
Paulig pienentää hiilijalanjälkeään
KuljetuksetSisälogistiikka 28.08. 11:15

Paulig pienentää hiilijalanjälkeään

Paulig pienentää logistiikan hiilijalanjälkeä siirtymällä CHEP-lavoihin.

28.08.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat CHEP

Suomen suurin kahvitalo Paulig pienentää logistiikkansa hiilijalanjälkeä siirtymällä käyttämään CHEPin uudelleenkäytettäviä, poolattuja ja hiilineutraaleja CHEP-lavoja. Vuositasolla sopimus kattaa 150 000 vartti- ja puolilavaa.

 CHEP on kuljetus- ja pakkausratkaisuja tarjoava globaali yhtiö. Se toimii 60 maassa ja sillä on 11 500 työntekijää. Yhtiön asiakkaina on maailman johtavia elintarvikeyhtiötä.

Pauligin Kahvi-divisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig paahtaa vuodessa 50 miljoonaa kiloa kahvia.

”Toimitusketjun lopussa, kun kahvit ovat matkalla kauppoihin, korostuu kuljetuksista aiheutuvien päästöjen ja pakkausjätteen vähentäminen. CHEPin kiertotaloudenmukainen palvelumalli sopii hyvin Pauligille”, sanoo Pauligin logistiikka- ja suunnittelupäällikkö Terhi Liukkonen.

”Pauligilla on markkinoiden ympäristöystävällisin lavapooli. Hankimme kaiken puutavaran FCS- ja PEFC-sertifioiduista lähteistä. Kaikki tuotteet tarkistetaan ja korjataan käytön jälkeen, joten pakkaukset pysyvät käytössä kymmenen vuotta. Varttilavamme ovat hiilineutraaleja ja muistakin tuotteistamme aiheutuu vain murto-osa siitä pakkausjätteestä, jota valkoisista kerta- ja vaihtolavoista syntyy”, sanoo CHEP Suomen johtaja Mia Frölander-Ulf.

Pauligin tuotannossa ketterien varttilavojen osuus on kasvanut, mikä on ollut tapa mukauttaa tuotantoa uuteen markkinatilanteeseen. CHEP-lavat soveltuvat automatisoituihin varastoihin, ja se tarjoaa kahviyhtiölle mahdollisuuden seurata ja muuttaa toimituksia reaaliaikaisesti kalustonhallintaohjelmiston kautta.

”Kun käytämme ketteriä CHEP-vartti- ja puolilavoja, kahvituotteemme kiertävät kaupassa nopeammin, mutta hyllyttämiseen ja pakkaamiseen kuluva aika vähenee. Kuluttajalle logistiikan tehokkuus näkyy kahvin tuoreutena, laajana tuotevalikoimana ja kilpailukykyisinä hintoina”, sanoo Liukkonen.

JAA