Päämainos

Pursiainen uskoo hankeyhtiökonsensukseen

Antti Rinne ei kuitenkaan hyväksy nykyisiä ratahankkeiden hankeyhtiömalleja.

01.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen sanoo Savon Sanomiin 26.3. kirjoittamassaan kolumnissa, että on isoihin ratahankkeisiin liittyvästä rahoituksesta olisi olemassa konsensusnäkemys.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi kuitenkin Aamulehdessä 25.3. että sdp torjuu liikenne- ja viestintäministeriön esittämän rahoitusmallin, jossa mukana olisi valtion ohella myös yksityistä pääomaa. Rinne toisteli samaa ylen vaalitentissä 25.3. Hänen mukaansa hankeyhtiöistä ei saa tehdä pankkien ”rahoitusautomaatteja”.

Pursiaisen mielestä erityisesti isoihin ratahankkeisiin tarvitaan muita osakkaita valtion ohelle, jonka rahat eivät niihin riitä.

Valtion rahanreiät tietäen hänen mukaansa satojen miljoonien korotukset johonkin pääluokkaan ovat vaikeita mille tahansa hallitukselle. Siksi uudet hankkeiden rahoittajat ovat välttämättömiä, jos kaikkien hyväksymiä tavoitteita halutaan edistää.

Täysremontoitujen väylälakien luoma uutuus on 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Ensimmäinen valmistuu keväällä 2020.

Suunnitelma ei tuo lisää resursseja

Suunnitelma sallii pitkäjänteisemmän liikennepolitiikan, mutta ei tuo Pursiaisen mukaan lisäresursseja. Nykyisin talouskehyksiin tehtynä suunnitelma jättää monet vaalilupaukset lunastamatta.

Pursiaisen mukaan liikennettä verotetaan lähinnä tulojen keräämiseksi valtiolle, vaikka veroilla voisi vahvasti ohjata kuluttajaa vähäpäästöisiin valintoihin. Verotuksella ilmastotoimien rasitusta voisi myös jakaa oikeudenmukaisesti.

Vaalipuheet nostattavat verouudistuksen odotuksia. Tiemaksukysymyksen voisi arvioida samassa yhteydessä. Rohkea hallitus korvaisi liikenneverotuksen kokonaisuudistuksessa veroja tiemaksuilla.

Tuotto voitaisiin ohjata tieverkon ylläpitoon ja kehittämiseen. Se päätyisi niiden hyväksi, joilta maksutkin peritään.

JAA