Päämainos

Ramboll osti kaksi sisäilmayritystä

02.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Ramboll on ostanut TPA Andersson Oy:n sekä Suomen Sisäilmakeskus Oy:n liiketoiminnat.

Yrityskauppojen myötä Ramboll sanoo nousevansa Suomen johtavaksi puhtaan sisäilman ratkaisuja tuottavaksi palvelutaloksi. Yhtiö voi tarjota uusia palveluja esimerkiksi sairaalojen leikkaustilojen puhtaudensuunnitteluun ja hallintaan kiinteistön elinkaaren ajan. 

”Suomalaiset viettävät 85 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Sisäilma on yksi olennaisimmista terveen rakennuksen elementeistä. Vahvistamalla puhtaan sisäilman osaamistamme voimme tarjota kattavampaa palvelua kiinteistöjen elinkaaren alusta lähtien”, sanoo Rambollin toimitusjohtaja Kari Onniselkä tiedotteessa.

TPA Anderssonin ydinosaamista on suunnitella ja ohjata tehokkaita ja sujuvia palveluja kiinteistön koko elinkaarelle. Yrityksellä on toimipisteet Jyväskylässä, Tampereella, Lahdessa ja Oulussa. Se työllistää 16 asiantuntijaa. 

”Tuomme Rambolliin lisää osaamista turvallisista ja puhtaista työympäristöistä koko rakennushankkeen elinkaaren ajalta: käynnistämisestä vastaanottoon, muuttoon ja kiinteistön ylläpitoon”, sanoo TPA Anderssonin toimitusjohtaja Tarja Andersson.

Suomen Sisäilmakeskus on rakennusterveyden ja sisäilmaston asiantuntija, joka on erikoistunut rakennuksista aiheutuvien terveyshaittojen selvityksiin sekä sisäilmahaittojen kokonaisvaltaiseen ratkaisemiseen. Yrityksellä on 18 asiantuntijaa Helsingissä, Kuopiossa ja Lahdessa. Yrityksen ydinosaamista ovat muun muassa rakennusten riskiarviot, kuntotutkimukset ja valvonta. 

”Rakennusten sisäilman laatu on kansallinen haaste. Osana Rambollia pystymme kehittämään tätä koko rakennusalan yhteistä”, sanoo Suomen Sisäilmakeskuksen toimitusjohtaja Keijo Tolonen.

JAA