Päämainos
Suomalaiset valittavat eniten verkkokaupoista
Kuljetukset 28.08. 13:55

Suomalaiset valittavat eniten verkkokaupoista

Kuluttajat suosivat yhä enemmän rajat ylittävää verkkokauppaa kaikkialla EU-maissa.

28.08.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Tuoreen eurooppalaisen kuluttajatulostaulun mukaan suomalaiset valittavat muihin EU-maihin verrattuna kaikista herkimmin verkkokauppaostoksistaan. Kaikkiaan 95 prosenttia suomalaisista tekee valituksen kohdatessaan ongelman, kun toisessa ääripäässä ovat bulgarialaiset: vain 56 prosenttia valittaa.

Yleisesti ottaen kuluttajansuoja toteutuu tutkimuksen mukaan huomattavasti paremmin EU:n pohjoisissa ja läntisissä jäsenmaissa verrattuna itäisiin ja eteläisiin maihin. Tulostaulun mukaan laittomia menettelyjä esiintyy eniten Kroatiassa ja vähiten Itävallassa.

Vuoden 2017 kuluttajatulostaulun mukaan EU:n kuluttajat tekevät yhä enemmän ostoksia verkossa. Jo 55 prosenttia EU-maiden kansalaisista ilmoittaa tekevänsä säännöllisesti ostoksia verkossa. Vuonna 2007 lukema oli 29 prosenttia. Myös kuluttajien luottamus sähköiseen kaupankäyntiin on kasvanut erityisesti tehtäessä ostoksia muista EU-maista. Suomalaisten luottamus on hieman EU-keskiarvoa alhaisempaa, vain 45 prosenttia suomalaisista uskaltaa tehdä ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista.

Vähittäismyyjät ovat kuitenkin edelleen haluttomia laajentamaan toimintaansa verkossa. Verkkomyyntiä harjoittavista vähittäismyyjistä vain neljä kymmenestä ilmoitti aikovansa myydä tulevana vuonna rajojen yli.

Myyjien mukaan muiden EU-maiden kuluttajille suuntautuvaan verkkomyyntiin voi liittyä ongelmia. Tällaiset ongelmat liittyvät pääasiassa petosten ja maksujen laiminlyönnin suurempaan riskiin, erilaisiin verosäännöksiin sekä kansallisen sopimusoikeuden ja kuluttajansuojaa koskevien sääntöjen eroihin.

JAA