Päämainos
Suomi mukaan jättibisnekseen
Hankinta 04.12. 09:46

Suomi mukaan jättibisnekseen

Vuonna 2016 YK:n ostot olivat yli 17,7 miljardia dollaria. Suomalaisten kannattaisi ottaa siivunsa kasvavasta kakusta.

04.12.2017
Teksti Paula Launonen kuvat UN Photo / UNHCR

”Ostoja tehdään kaikkialta maailmasta, mutta suomalaisia ei toimittajien joukossa juurikaan näy”, totesi LOGY:n SCM-päivässä puhunut YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n logistiikkapäällikkö Kai Kettunen.

Mallia Tanskasta ja Ruotsista

Keskuskauppakamarin tiedotteessa varatoimitusjohtaja Leena Linnaimaa puolestaan vertailee Suomen heikkoa sijoitusta Tanskaan ja Ruotsiin vuoden 2015 summilla:

”Suomalaisyritykset tekivät YK:n kanssa kauppaa vain runsaalla 500 000 dollarilla, kun tanskalaisyrityksiltä tehdyt hankinnat ylittivät 100 miljoonaa dollaria ja Ruotsikin pääsi 10 miljoonaan.”

Naapurimme Skandinaviassa ovat oivaltaneet tilaisuutensa, mutta miksi kumppanuus maailman suurimpiin hankkijoihin kuuluvan organisaation kanssa ei kiinnosta suomalaisfirmoja?

Kettunen arvelee, ettei suomalaisyrityksissä ehkä tiedosteta, mitä niiden kannattaisi tarjota YK:lle.

”Periaatteessa mitään rajoituksia ei ole, sillä YK ostaa lukuisien toimialojen tuotteita ja palveluja aurinkopaneeleista koodaamiseen, elintarvikkeista jätehuoltoon, rakennustarvikkeista kuljetuksiin, toimistokalusteista lääkintävälineisiin, ja paljon muuta”, Kettunen luettelee.

Rekisteröidy markkinapaikalle

Kettunen painottaa, että kilpailutukset hoidetaan ammattimaisesti ja avoimesti. Alkuun pääsee tutustumalla YK:n hankintaohjeisiin sekä rekisteröitymällä globaalille markkinapaikalle osoitteessa  www.ungm.org.

Mikäli haluat tarjota tuotteita tai palveluja nimenomaan Kettusen edustamalle pakolaisjärjestö UNHCR:lle, pitää tutustua yleisiin ohjeisiin sekä toimitusketjun käytäntöihin.

”Ostomme olivat viime vuonna lähes 1,2 miljardia dollaria. Kasvua edellisvuoteen oli 20 prosenttia. Isoja hankkeita olivat muun muassa aurinkosähkövoimalan ja käteisraha-automaattiverkoston rakentaminen pakolaisleireille”, Kettunen kertoo.

AVAINSANAT

Hankinnat YK

JAA