Päämainos

Transpoint Internationalin toimitusjohtaja vaihtui

26.09.2017
Teksti Esko Lukkari

VR Group on vaihtanut kiperässä alamäessä viime vuodet olleen Transpoint International (FI) Oy:n toimitusjohtajan. Nykyinen toimitusjohtaja Pasi Koivu jätti VR:n 12.9. julkaiseman tiedotteen mukaan tehtävänsä heti.  

Uudeksi vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty 12. syyskuuta alkaen rautatielogistiikan kotimaan myyntijohtaja Tommi Välimäki, joka aloitti uudessa tehtävässään välittömästi. 

Transpoint International (FI) Oy on VR-konserniin kuuluva kansainvälisen maantielogistiikan tytäryhtiö. Yhtiö hoitaa osa- ja täyskuormat sekä kappaletavarat pääsääntöisesti Venäjällä, Baltiassa ja keskisessä Itä-Euroopassa.  

Transpoint Internationalin liikevaihto on laskenut jyrkästi viime vuosina. Yhtiö teki vielä vuonna 2012 liki 26 miljoonan euron liikevaihdon, mutta viime vuonna liikevaihtoa syntyi enää 9,8 miljoonaa euroa ja liiketulos oli -8,2 prosenttia. Yhtiössä oli viime vuonna 29 työntekijää. 

Yhtiötä on saneerattu viime vuosina ja tappiollisia kansainvälisiä toimintoja ajettu alas, mutta saneerausvauhti ei ole ilmeisesti riittänyt konsernin johdolle ja siksi toimitusjohtaja sai lähteä. 

JAA