Päämainos

Varastoalan työvoima kasvaa voimakkaasti

17.01.2018
Teksti Heli Satuli

Työ- ja elinkeinotoimistojen laatiman ammattibarometrin mukaan Suomessa on jatkuva pula varastoalan työntekijöistä. ELY-keskuksen ForeAmmatti-palvelun ennusteen mukaan varastoalalla avautuu Uudellamaalla vuosina 2015–2020 yli 1 700 uutta työpaikkaa. Varastoala on ForeAmmatti-palvelun tuoreen selvityksen mukaan yksi niistä toimialoista, joiden työvoiman tarve kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaimmin pääkaupunkiseudulla. 

Myös varastoalan taitovaatimusten muuttuminen asettaa haasteita sekä alan koulutukselle että työvoiman saatavuudelle Suomessa ja muualla maailmassa. Tietoteknisten valmiuksien ja asiakaspalvelutaitojen merkitys korostuu alalla tulevaisuudessa entistä enemmän. Opetuksessa tulee silti varmistaa, että varastoalan opiskelijoiden ja opintojen jälkeen alalle siirtyvien työntekijöiden perustehtävien osaaminen pysyy myös korkeatasoisena.  

Yhdysvalloissa kasvuennuste 21 prosenttia

Maailmalla varastoalan kasvu on vielä huomattavasti vahvempaa. Yhdysvalloissa varastointialan työllisyyden kasvuvauhti oli viime vuonna kaksinkertainen keskimääräiseen työpaikkojen kasvuun verrattuna. Alan työvoiman määrä on lisääntynyt Yhdysvaltojen työvoimaviraston tilastojen mukaan huimat 90 prosenttia vuodesta 2000. Samana ajanjaksona yleinen työllisyys on kasvanut 12 prosenttia.  

Varastointisektorin uskotaan kasvavan seuraavien kymmenen vuoden aikana 21 prosenttia. USA:n työvoimavirasto ennustaa alan työpaikkojen määrän lisääntyvän lähes 200 000 henkilöllä. Samalla kasvaa pula osaavista työntekijöistä. Niin kutsuttu Millennials-sukupolvi vierastaa rutiininomaista manuaalista varastotyötä huomattavasti enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Vaikka esimerkiksi huonommin palkatun vähittäiskaupan työpaikkojen määrä on rapakon takana laskenut, eivät alan työntekijät ole toistaiseksi osoittaneet erityistä kiinnostusta varastoalan töihin.

JAA