Päämainos

Ville Haapasaari Helsingin Sataman johtoon

19.12.2017
Teksti Esko Lukkari

Kun Helsingin Sataman toimitusjohtaja Kimmo Mäki siirtyi Finavian johtoon, tilalle Helsingin Sataman johtajaksi löytyi mies lentoliikenteen puolelta.

Helsinki-Vantaan lentokentän liiketoimintaa viime vuosina johtanut maa- ja metsätieteen maisteri Ville Haapasaari, 46, on valittu Helsingin Sataman johtajaksi. Hän aloittaa uudessaan työssään kevään aikana.

Ennen Helsinki-Vantaata Haapasaari on työskennellyt 14 vuoden ajan Finnlinesilla muun muassa liikennejohtajan ja myyntijohtajan tehtävissä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa metsäteollisuuden kuljetusten parissa. 

”Uudella toimitusjohtajalla on paitsi meriliikenteen osaamista, myös todella vakuuttavat tulokset lentokentän johtamisesta. Hän hallitsee kokemuksensa ansiosta erinomaisesti niin public-private-yhteistyön, asiakasrajapinnat kuin isot investoinnitkin”, sanoo sataman hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala tiedotteessa. 
 
”Näen paljon yhtäläisyyttä lentoaseman ja sataman liiketoiminnassa. Kokemukseni tuo hyviä lähtökohtia palveluvalikoiman ja matkustajakokemuksen kehittämiseen satamassa. Samalla palaan tuttuun toimintaympäristöön”, Haapasaari uskoo.

JAA