Päämainos
VR/AR-ala on nelinkertaistunut vuodessa
Teknologia 23.11. 15:12

VR/AR-ala on nelinkertaistunut vuodessa

Yksi alan lupaavimmista yrityksistä keräsi seitsemän miljoonan pääomasijoitukset.

23.11.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat FIVR ry

Suomessa on jo yli sata virtuaalisen todellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) parissa toimivaa yritystä. Ne ovat vielä pieniä, ja yli puolessa yrityksissä on alle kymmenen työntekijää. 

Yksi lupaavimmista alan suomalaisyrityksistä on Varjo Technologies. Yritys suunnittelee VR/AR-laseja, joiden kuvanlaatu on lähes sata kertaa parempi kuin nykyisissä laitteissa. Vuonna 2016 perustettu yritys on kerännyt syksyllä päättyneellä rahoituskierrokselle sijoittajilta peräti seitsemän miljoonan potin.  

Muita tunnettuja kotimaisia yrityksiä ovat muuan muassa Softability, Coronaria ja Zoan. Alan yritykset Suomessa ovat kasvussa, ja tulevaisuudessa niiltä on voidaan odottaa jopa räjähdysmäistä kasvua. Pitkällä aikavälillä AR ja VR voivat muuttaa kokonaisia toimialoja.

Suomen Virtuaalitodellisuuden yhdistys FIVR ry ja Tekes ovat selvittäneet lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden tilaa ja toiminnan kasvua Suomessa.

FIVRin ja Tekesin selvitys VR/AR Industry of Finland on ensimmäinen laatuaan, ja siinä on mukana suurin osa suomalaisista lisättyä todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta hyödyntävistä ja kehittävistä yrityksistä. 

Selvityksen mukaan noin puolet VR/AR-teknologiaa hyödyntävistä yrityksistä sijaitsee Helsingissä ja viidesosa Tampereella. Loput yritykset ovat jakautuneet melko tasaisesti Turun, Oulun ja Kuopion alueiden välille. Yrityksistä 40 prosenttia on perustettu vuoden 2016 alun jälkeen. 

"Yritysten VR- ja AR-toiminnasta saama yhteenlaskettu liikevaihto on vielä summana melko pieni, mutta vuoden 2015 ja 2016 välillä se on yli nelinkertaistunut. Selkeä kasvusuunta on siis olemassa”, Tekesin asiantuntija Tuomas Henttonen sanoo tiedotteessa. 

Miljardi käyttäjää ja miljardibisnes 

Tällä hetkellä virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta kehitetään ja hyödynnetään erityisesti B2B-yrityksissä. Kasvu on toistaiseksi ollut hitaampaa kuluttajapuolella, jossa laitekanta on vielä pieni. Tulevaisuudessa laitekannan ennakoidaan kasvavan.

"Facebook visioi, että virtuaalitodellisuudella on lähitulevaisuudessa miljardi käyttäjää, ja VR-laitteet muuttuvat itsenäisiksi ja mobiilimmiksi. Myös lisätyllä todellisuudella on iso potentiaali. Lisätty todellisuus on toistaiseksi käytössä pääosin puhelimessa. Tulevaisuudessa AR-lasit voivat toimia itsenäisesti ja korvata puhelimen." 

Ensimmäisenä lisättyihin todellisuuksiin on tartuttu arkkitehtuurin, markkinoinnin ja tuotesuunnittelun puolella.

"Koulutuksen suurvaltana tunnetun Suomen kannalta mielenkiintoisinta voi olla lisättyjen todellisuuksien vaikutus opetukseen", FIVR:in toiminnanjohtaja Olli Sinerma sanoo. 

VR jättää käyttäjäänsä vahvan muistijäljen, minkä vuoksi se on tehokas työkalu monilla aloilla. Myös terveydenhuolto ja kuntoutus tulevat hyötymään teknologiasta, kun ala kehittyy.

Suomalainen pelialan osaaminen yhdistettynä suomalaiseen ohjelmisto-osaamiseen, design-ajatteluun sekä hightech-laitesuunnitteluun on Suomelle vahva kilpailuetu lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden suunnittelun maailmassa. 

"Suomessa on maailman kovin pelialan osaaminen, ja pelinkehittäjät ovat kansainvälisesti tunnettuja. Suomen pelialalta tuttu yhteistyön ja korkean tavoitetason tekeminen näkyy myös virtuaalitodellisuuden parissa", Henttonen kertoo. 

Tekes tukee alan kasvua.

Tekes on varannut Team Finland Mixed Reality -kampanjassa VR/AR-alan yritysten rahoitukseen 30 miljoonaa euroa vuosille 2017–2019. Tällä halutaan mahdollistaa se, että suomalaiset yritykset hyödyntävät vahvuutensa VR/AR-alalla ja niillä on mahdollisuus kehittyä alan johtaviksi toimijoiksi. 

 

JAA