Päämainos
Wärtsilä: Korostamme joustavuutta
Hankinta 25.10. 10:02

Wärtsilä: Korostamme joustavuutta

Wärtsilän hankintatoimessa uskotaan, että muutos on vakio.

25.10.2017
Teksti Helena Raunio kuvat Istockphoto

Yritykset ovat eri tilanteessa globaalien riskien kanssa. Wärtsilän toimitusketjussa hankintojen parissa työskentelevä Timo Kyntäjä sanoo, että brexit, USA:n ja EU:n kauppapolitiikka sekä geopoliittinen tilanne heijastuvat Wärtsilään monella tavalla. 

“Hankinnassa on seurattava jatkuvasti maailmantalouden kehitystä ja reagoitava tarvittaessa”, Kyntäjä sanoo.  

”Muutos on vakio. Kehityksen edelläkävijänä tämä vaatiikin sekä meiltä että toimittajiltamme ketteryyttä ja muuntautumiskykyä.” 

Asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet, mikä näkyy myös Wärtsilän vaatimuksissa toimittajille.  

”Korostamme joustavuutta sekä innovointia uusien ratkaisujen ja toimintamalliemme tueksi. Myös digitalisaation ja uusien teknologioiden hyödyntäminen korostuu entisestään.”  

Kärjistynyt maailmanpoliittinen tilanne on yksi Wärtsilän hankintatoimen suurimmista haasteista. 

”Viimeaikaiset tapahtumat ovat nakertaneet monien maiden välistä yhteistyötä ja luottamusta, mikä hankaloittaa myös yritysten välistä yhteistyötä. Esimerkiksi Pohjois-Korean ja USA:n välien kiristyminen näkyy myös meidän toimintaympäristössämme.” 

Kyntäjä muistuttaa, että yhtiö on kuitenkin hankkinut itselleen vakaan ja laajan toimittajapohjan. 

”Kaikesta huolimatta olemme hyvin luottavaisia siihen, että pystymme vastaamaan tuleviin haasteisin jatkossakin.” 

Wärtsilä hankkii pääasiassa puolivalmiita tai valmiita komponentteja ja tuotteita Aasiasta ja Euroopasta. Wärtsilällä on toimittajia yhteensä yli 25000. Vuosittainen volyymi liikkuu noin 2,5 miljardissa eurossa, joista noin 1,5 miljardia on suoria hankintoja.  

”Hankintojen osuus on keskeisessä osassa liiketoimintaamme.” 

Sopimusten pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta vuoteen. Wärtsilä ei yleensä osta raaka-aineita itse, vaan hankkii ne pääsääntöisesti suorien toimittajien tai heidän toimittajiensa kautta jalostettuna.  

FAKTA: Wärtsilä 

  • Vuosittaiset hankinnat: 2,5 miljardia euroa, joista noin 1,5 miljardia on suoria hankintoja 
  • Toimittajien määrä: Yli 2 500 
  • Ajankohtaista riskienhallinnassa: Kärjistynyt maailmanpoliittinen tilanne 

 

Lue lisää hankintatoimen globaaleista riskeistä ja niihin varautumisesta Osto&Logistiikan numerosta 5/2017.

JAA