Päämainos
Ennuste: Hankinta kasvattaa vaikutusvaltaansa vuonna 2019
Hankinta 03.01. 12:25

Ennuste: Hankinta kasvattaa vaikutusvaltaansa vuonna 2019

Kuilu toimitusjohtajan ja hankintajohtajan välillä kapenee entisestään.

03.01.2019
Teksti Heli Satuli kuvat Procurement Leaders

Procurement Leaders kokosi hankintajohtajien näkemykset hankintatoimea vuonna 2019 muovaavista trendeistä. Niiden mukaan varmaa on, että hankinnan merkitys organisaatioissa vain kasvaa. 

"Käymieni keskustelujen pohjalta uskon, että vuonna 2019 hankintatoimen tunnustetaan entistä enemmän olevan kriittinen yhdistäjä liiketoiminnassa, mutta myös arvon luoja", toteaa Procurement Leadersin toimitusjohtaja Nandini Basuthakur.

Maineen vahti ja yhteistyökumppani

Basuthakurin mukaan hankinnan merkitys kasvaa etenkin näillä sektoreilla:

Data: Hankintatoimi tekee yhä älykkäämpiä, tietoisempia päätöksiä (käyttäen hyväkseen reaaliaikaisia tietoja, ennakoivia analyysejä, lohkoketjusovelluksia ja tekoälyä), joilla hankinta saa yrityksen eteenpäin.

Yhteistoiminnallinen ja yhdistävä ketteryys: Hankintatoimen mahdollisuudet tulla entistä keskeisemmäksi yhteistyökumppaniksi toimittajien, asiakkaiden, kumppaneiden ja muiden sidosryhmien ekosysteemien kanssa lisääntyvät, kun markkinoilla valitsee muutos ja epävarmuus.

Talous, ympäristö ja yhteiskunnallinen hyöty: Hankinta voi saada aikaan entistä enemmän hyvää, kun se toimii brändin ja yrityksen maineen vahtina varmistamalla kestävät ja avoimet toimitusketjut. 

Digitaalisten saavutusten vuosi

"Vuosi 2019 tulee olemaan digitaalisten saavutusten vuosi. Ratkaiseeko hankinta kaikki datan laatuongelmat tai rakentaa täydellisen tekoälyyn pohjautuvan sovelluksen, joka tarjoaa vastauksen resurssiongelmiin? Ei. Mutta hankinta identifioi asioita, jotka auttavat tekemään bisnestä entistä kiivastahtisemmassa maailmassa", ennustaa Procurement Leadersin innovaatio- ja tuotejohtaja Errol Rasit

Rasitin mukaan hankinta pystyy tähän, koska sillä on ainutlaatuinen 360 asteen näkymä koko arvoketjuun: yritykseen, asiakkaaseen ja toimitusketjuun. Tämän ansiosta hankinta pystyy ratkaisemaan useita kysymyksiä.

Hankinta käyttää teknologiaa aktivoidakseen verkostoaan ja säästääkseen kustannuksia. Mutta tärkeämpää on Rasitin mukaan keskittyä tuloksiin, jotka tuottavat lisäarvoa kustannussäästöjen lisäksi ja viime kädessä saavuttavat suuremman asiakastyytyväisyyden.  

Hankinta, tuo uusia ideoita pöytään

"Uskon, että kuilu toimitusjohtajan ja hankintajohtajan välillä kapenee ensi vuonna. Globaalin kasvun hidastuessa ja maailman suurimpien talouksien protektionististen toimien kiristyessä toimitusjohtajat ryhtyvät etsimään uusia ja vaihtoehtoisia tapoja pysyä kilpailukykyisinä", uskoo tutkimusjohtaja Roseanne Spagnuolo

Uusien teknologioiden ja digitaalisten valmiuksien rakentaminen ovat Spagnuolon mukaan toimitusjohtajan työkalupakki innovoinnin ja kasvun edistämiseksi. Organisaatio voi kuitenkin tehdä vielä enemmän. Fiksut toimitusjohtajat alkavat esittää kysymyksiä hankinta- ja toimitusketjutoiminnoille. Tässä on paljon potentiaalia etenkin globaaleissa toimitusketjuissa, jotka yleensä ovat läpinäkymättömiä ja monimutkaisia.

Toimitusjohtajat eivät välttämättä ymmärrä, miten hankintatoimi toimii ja miten se voi tuottaa yritykselle arvoa eikä pelkästään kustannussäästöjä. Tämä arvo voi olla peräisin innovaatioista, kykyjen kehittämisestä, IP:n suojaamisesta tai jopa hankintastrategioista. Hankintajohtajien on oltava valmiita johtamaan näitä keskusteluja ja tuomaan tulevaisuuteen suuntautuvia ideoita pöytään.  

Hankinnan luotettavuus kaikki kaikessa

2019 tulee olemaan vuosi, jolloin fokuksessa ovat toimitusketjun riskit. "Viimekertaisessa finanssikriisissä hankinta pakotettiin valokeilaan: tiimeillä oli oltava vastauksia, mitkä toimittajat ovat taloudellisesti haavoittuvassa asemassa, missä hinnankorotukset vahingoittaisivat tulosta ja miten maailmanlaajuiset hankintastrategiat olisi määriteltävä, jotta ne optimoivat säästöt", toteaa Procurement Leadersin yhteisöjohtaja Steve Hall

Mutta Hall muistuttaa, että vuoteen 2008 verrattuna globaalit toimitusketjut ovat monimutkaisempia. Nyt hankintatoimella on suurempi vaikutus useisiin toimialoihin ja paremmat digitaaliset valmiudet vaikuttaa muutoksiin.

Hall ennustaa, että yritykset käyttävät entistä enemmän hyväkseen hankinnan kykyä käyttää dataa tunnistamaan toimitusketjun riskit ja reagoimaan niihin. Paniikki liittyy usein epävarmuuteen. Hankintojen on oltava luotettava tietolähde, jonka avulla kollegat ymmärtävät, missä he ottavat riskejä ja mitä vaihtoehtoja heillä on. Hankintojen on oltava tämän muutoksen eturintamassa etenkin, jos makrotaloudelliset skenaariot johtavat toimitusketjujen lyhenemiseen. 

"Tämä on vuosi, jona hankinta osoittaa kykenevänsä johtamaan organisaatiomuutosta", uskoo Hall. 

JAA