EU-yritykset arkoja hyödyntämään kauppasopimuksia
Hankinta 22.11. 13:27

EU-yritykset arkoja hyödyntämään kauppasopimuksia

Sopimuskumppanit käyttävät tullialennuksia huomattavasti enemmän.

22.11.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

EU-komission tuore kauppasopimusraportti paljastaa, että yritykset eivät hyödynnä tarjolla olevia kauppasopimusten mahdollisuuksia tai eivät ole niistä tietoisia. EU-maiden yritykset käyttävät esimerkiksi tullialennuksia vähemmän kuin kauppakumppanimaiden yritykset.  

Yritykset hyödyntävät noin 70 prosenttia viennille myönnettävistä tullialennuksista, kun samaan aikaan kauppakumppanit käyttävät alennuksia noin 90 prosentissa tapauksista. Vientiyritykset jättävät usein käyttämättä myös tullittomien tariffikiintiöiden mahdollisuuksia: esimerkiksi juuston osalta kokonaiskiintiöstä käytettiin vain 4,3 prosenttia viennissä Peruun ja 7,9 prosenttia viennissä Kolumbiaan. 

Raportin mukaan maatalous ja moottoriajoneuvojen ala hyötyvät eniten kauppasopimuksista. Esimerkiksi autojen vienti Etelä-Koreaan on kasvanut 244 prosenttia vuodesta 2011. Kolumbian ja Perun kanssa tehty kauppasopimus on puolestaan lisännyt huomattavasti EU:n maataloustuotteiden vientiä. 

Komissio korostaa, että erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa on tarvetta lisätä tietoa sopimusten mahdollisuuksista viennin ja liiketoiminnan kasvattamiseen. 

”EU:n kauppapolitiikan onnistumista ei mitata ainoastaan uusien kauppasopimusten määrällä vaan myös varmistamalla, että voimassa olevista sopimuksista todella on hyötyä”, kauppapolitiikasta vastaava komissaari Cecilia Malmström toteaa lehdistötiedotteessa. 

Tietoa kauppasopimuksista löydät täältä.

FAKTA: Kauppa kannattaa

Näin EU:n kauppasopimukset ovat lisänneet yritysten vientiä:  

  • Meksiko 416 % (vuodesta 2000) 
  • Chile 170 % (vuodesta 2003) 
  • Etelä-Korea 59 % (vuodesta 2011) 
  • Serbia 62 % (vuodesta 2013)

JAA