Päämainos
Fortumilta S-ryhmälle 10 MW:n aurinkosähköjärjestelmä
Hankinta 17.04. 09:50

Fortumilta S-ryhmälle 10 MW:n aurinkosähköjärjestelmä

S-ryhmä aikoo tuottaa 80 prosenttia sähköstään uusiutuvilla vuonna 2025.

17.04.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Fortum

Fortum toimittaa aurinkosähköjärjestelmän 40 S-ryhmän liikekiinteistön katolle ympäri Suomea. Noin 10 MW:n aurinkosähköhanke on kautta aikojen suurin katolle asennettavien aurinkoenergiajärjestelmien toimitus Pohjoismaissa. Suomen koko aurinkovoiman tuotantoteho oli vuonna 2017 noin 35 MW.

Fortum vastaa hankkeen suunnittelusta ja projektijohtamisesta sekä tarvikehankinnoista. Asennustyön hoitaa ARE noin 10 asennustiimin voimin. Asennustyöt käynnistyvät keväällä 2018 ja valmistuvat muutamaa uudiskohdetta lukuun ottamatta syksyn 2018 aikana.

"Visiomme mukaisen puhtaamman maailman aikaansaaminen ei ole helppoa eikä käy käden käänteessä. Onneksi meidän lisäksemme monella muullakin yrityksellä ja yhteisöllä on sama päämäärä, mistä on hyvänä esimerkkinä tämä S-ryhmän hanke aurinkoenergian hyödyntämisestä liikekiinteistöissä", Fortumin kehitysjohtaja Tatu Kulla sanoo tiedotteessa.

"S-ryhmän tavoitteena on tuottaa uusiutuvalla energialla 80 prosenttia käyttämästämme sähköstä vuonna 2025. Toimipaikkojemme sähkönkulutus on huipussaan juuri kesällä, kun aurinko paistaa pisimpään ja tehokkaimmin. Voimme kesällä tuottaa parhaimmillaan jopa 100 prosenttia kiinteistön käyttämästä sähköstä aurinkoenergialla", toimitusjohtaja Mikko Halonen S-voimalta sanoo.

"Valitsimme Fortumin aurinkosähköjärjestelmiemme toimittajaksi, koska heidän tuotteensa ja prosessinsa ovat luotettavia ja auditoituja. Aurinkosähköjärjestelmän elinkaari on kymmeniä vuosia. Luotamme Fortumin kykyyn vastata velvoitteistaan vielä vuosienkin päästä", Halonen jatkaa.

Fortumilla on kokemusta suurten aurinkovoimalaprojektien toteuttamisesta muun muassa Intiasta, jossa Fortumin aurinkovoimaloiden yhteisteho on noin 185 MW.

JAA