Suomella on iso kaupan ylijäämä USA:n kanssa

29.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on pelotellut tuontitulleilla maita, joilla on suuri kaupan ylijäämä Yhdysvaltojen kanssa. Suomikin on tällainen maa, mutta Suomen onneksi amerikkalaiset arvioivat Suomea vain osana EU:ta.  

Tullin tilastojen mukaan vuonna 2017 Suomen tuonti Yhdysvalloista oli 1,935 miljardia euroa ja Yhdysvaltojen tuonti Suomesta 5,338 miljardia euroa. Näin laskien Suomella oli tavarakauppataseen ylijäämää 3,403 miljardia euroa Yhdysvaltoihin. 

Jos tilastoja katsellaan amerikkalaisin silmin, on kauppa vieläkin pahemmin epätasapainossa Yhdysvaltojen kannalta. Yhdysvaltojen ulkomaankaupan tilastojen mukaan suomalaista alkuperää olevien tavaroiden tuonti oli suurempaa kuin mitä Suomen vientitilastot näyttävät.  

Yhdysvaltojen suomalaista alkuperää olevien tavaroiden tuonti oli vuonna 2017 yhteensä 5,338 miljardia euroa, kun Suomen vienti Yhdysvaltoihin oli 4,052 miljardia euroa. Tilastoero oli -24 prosenttia ja arvoltaan 1,286 miljardia euroa.  

Tämä tarkoittaa, että näitä suomalaista alkuperää olevia tavaroita on jälleen viety jostain muusta maasta Yhdysvaltoihin, jolloin Suomen vienti Yhdysvaltoihin on vielä suurempaa kuin mitä Suomen ulkomaankauppatilastot kertovat.  

Selvästi suurin tilastoero viennissä vuonna 2017 oli henkilöautoissa, jossa Suomen vienti oli 1,043 miljardia euroa (CN 87) pienempi kuin Yhdysvaltojen tuonti alkuperämaana Suomi.  

Suomi vei henkilöautoja selvästi eniten (2,011 miljardilla eurolla) Saksaan, josta todennäköisesti suunnilleen puolet suomalaisista autoista viedään edelleen Yhdysvaltoihin. Jälleenvientiä on muualla valmistettujen ja tiettyyn maahan tuotujen tavaroiden vienti edelleen, joka on usein syynä Suomen ja kolmansien maiden välisiin tilastoeroihin. 

JAA