Talent Turku Call sai yli 1 000 hakemusta

”Hakijamäärä ylitti kaikki odotuksemme, kun tavoitteena oli 500 hakemusta”.

04.06.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen ensimmäinen talent-kutsukilpailu Talent Call Turku on saanut yli 1 000 hakemusta 75 eri maasta. Puolitoista viikkoa sitten päättyneen kilpailun hakuaika sai korkeasti koulutetut asiantuntijat kiinnostumaan Turun työpaikoista.

Hakijoista viisi saa perheineen kutsun saapua elokuussa Turkuun tutustumaan seudun työnantajiin ja arkielämään.

Turku Science Park tiedotti asiasta 22.5.

”Hakijamäärä ylitti kaikki odotuksemme. Saimme 1 011 hakemusta kaikkiaan 75 eri maasta. Eniten hakemuksia tuli Aasiasta. Saimme Singaporesta todella ison määrän hakemuksia, lähes 100. Hakemuksia tuli myös Yhdysvalloista ja eri puolilta Etelä-Amerikkaa. Kutsukilpailu kiinnosti myös eurooppalaisia”, sanoo tiedotteessa kansainvälisten osaajien houkuttelusta Turku Science Park Oy:ssä vastaava yhteyspäällikkö Pipa Turvanen.

Lupaprosessit pullonkaulana

Kilpailu koodareista ja muista tekniikan osaajista on kovaa ympäri maailman. Tiettävästi Talent Call Turku on ensimmäinen perheille suunnattu kilpailu. Aiemmin yksittäisille ohjelmointiosaajille suunnattuja hakuja on järjestetty ainakin Uudessa-Seelannissa, Hollannissa ja Virossa.

Turun seudulla tarvitaan lähivuosina tuhansia uusia osaajia varmistamaan talouskasvun jatkuminen.

”Meillä on kaikki edellytykset menestyä globaalissa kilpailussa kansainvälisistä huippuosaajista. Yritysten kannalta on nyt tärkeää, että uusi hallitus purkaa lupaprosessien pullonkaulat. Lupa-asioiden sujuvoittamisesta peräänkuuluttavat perustellusti myös korkeakoulut”, Turvanen.

Kansainvälisten osaajien työlupaprosesseja olisikin Turvasen mukaan pikaisesti muutettava sujuvammiksi.

Alkuperäisenä tavoitteena oli saada 500 hakemusta eri puolilta maailmaa. Kilpailun ydinkohderyhmä oli tekniikan alan osaajat perheineen. Heidän tavoittamisessaan onnistuttiin hyvin, sillä noin kolme viidestä hakijasta on teknisen alan osaajia.

”Etsimme nimenomaan niitä asiantuntijoita, joita yrityksemme eivät tällä hetkellä löydä suomalaisilta työmarkkinoilta”, hän sanoo.

Seuraavaksi kaikki hakemukset käydään läpi ja kutsukilpailun voittajat valitaan kesäkuun ensimmäisillä viikoilla.

JAA