Päämainos

VTT kasvattaa sijoitustoimintaansa

VTT:n ankkurisijoitus Voima Venturesiin on noin 15 miljoonaa euroa.

06.05.2019
Teksti Esko Lukkari

VTT kasvaa riskisijoitustoimintaansa. Se lähtee ankkurisijoittajana mukaan Voima Ventures-nimiseen pääomasijoitusrahastoon. Se on Pohjoismaiden ensimmäinen vain tieteeseen ja syväteknologiaan sijoittava pääomasijoitusrahasto.

Voima Ventures hallinnoi myös VTT Ventures Oy:n sijoitussalkkua. Hiljattain VTT perusti oman VTT LaunchPad-yrityshautomon yrityshankkeittensa vauhdittamiseksi.

Voima Venturesin perustaja ja johtaja on start up -sijoittaja Inka Mero, ja VTT:n lisäksi muita ankkurisijoittajia ovat European Investment Fund (EIF) sekä yksityishenkilöt. Perustajatiimiin kuuluu myös Mikko Kumpulainen, joka on työskennellyt aiemmin VTT:n tytäryhtiössä VTT Venturesissa, Vaaka Partnersissa ja BCG:llä. 

VTT tiedotti hankkeesta 29.4.

”Tehtävämme on luoda kasvua ja hyvinvointia soveltavan tutkimuksen ja teknologian keinoin”, sanoo tiedotteessa VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

”On järkevää yhdistää voimat Voima Ventures -rahaston kanssa, sillä yhdessä pystymme ratkaisemaan globaaleja haasteita ja parantamaan Suomen kilpailukykyä yhä vaikuttavammin. Myös oma VTT LaunchPad -yrityshautomomme tukee näitä tavoitteita”, hän sanoo.

Hallinnoi myös VTT:n sijoitussalkkua

Inka Meron mukaan Voima Ventures tahtoo toimia sillanrakentajana tutkimusmaailman ja start up -kentän välillä.

“Tällä hetkellä vain hyvin pieni osa suomalaisesta start up- ja kasvurahoituksesta kanavoituu tiedelähtöisiin syväteknologiayrityksiin. Jotta voimme olla globaalisti mukana ratkaisemassa muun muassa ympäristöön, terveydenhuoltoon ja energiaan liittyviä haasteita, tavoitteemme on yhdistää tiede ja tutkimus, vahva yrittäjäosaaminen sekä arvoa luova pääoma”, hän sanoo.

Voima Venturesilla on 38 miljoonaa euroa sijoitussitoumuksia, ja sen lopullinen tavoitekoko on 50 miljoonaa euroa. Se hallinnoi myös VTT Ventures Oy:n sijoitussalkkua.

”VTT:n ankkurisijoitus Voima Venturesiin on noin 15 miljoonaa euroa. Summa on peräisin VTT:n teknologiansiirtorahastoa varten saamasta lisärahoituksesta, josta Suomen eduskunta päätti vuosi sitten”, Vasara kertoo.

JAA