Päämainos
Rauman satamainvestointi loppusuoralla
Kuljetukset 04.09. 11:08

Rauman satamainvestointi loppusuoralla

04.09.2017
Teksti Esko Lukkari kuvat Rauman Satama

Rauman Sataman 25 miljoonan euron laajennushanke valmistuu pääosin vielä loppuvuoden aikana. Ensimmäiset uudet laituriosat ja laiturijatke saatiin käyttöön elokuun lopulla.

Sataman konttiterminaalissa ja irtolastialueella laajennustyöt jatkuvat täydellä teholla. Uutta konttilaituria on otettu käyttöön jo 60 metriä. Loppuvuoden aikana laituria pidennetään vielä 520 metriin.

Uudet laiturialueet tehostavat laiturioperointia, koska konttipukkinostureilla voidaan käsitellä pisimpiäkin aluksia koko laivan pituudelta. Laiturialueella on myös tarpeeksi tilaa maapuolen operointiin.

Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahden mukaan urakka on edennyt sujuvasti. Nyt on saatu valmiiksi urakan hankalin osa eli uuden ja vanhan laiturin yhdistäminen. Satamaliikenteen kannalta merkittävää on, että sataman asiakkaat pääsevät hyötymään valmiiksi saaduista alueista saman tien.

 Rauman Sataman liikennemäärät ovat kasvaneet selvästi vuonna 2017, joten sataman investoinnit valmistuvat otolliseen aikaan.

Laajennushanke käynnistyi keväällä 2016, ja pääosa laajennushankkeen kohteista valmistuu vuoden 2017 aikana. Pääurakoitsijana on Destia ja urakan arvo on noin 25 miljoonaa euroa. Urakassa pidennetään ja syvennetään konttilaituria sekä irtolastilaituria. Samalla rakennetaan uusia alueita konttitoimintoihin. Loppuvuodesta valmistuu Rauman 12 metrin väyläsyvennys, joka tehdään yhteistyössä Liikenneviraston kanssa.

JAA