Päämainos

E.ON Liikennevirran isoksi omistajaksi

Helen ja E.ON hallitsevat nyt kahdestaan Liikennevirta Oy:ta.

11.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Saksalainen energiayhtiö E.ON on tullut joulun alla suomalaisen Liikennevirran toiseksi pääomistajaksi energiayhtiö Helenin ohella.

Helen kertoo 20.12. julkaisemassaan tiedotteessa E.ONin omistusosuuden kasvusta, mutta ei paljasta tarkkoja omistusosuuksia.

Sähköautojen latausverkkoa Suomessa ja myös ulkomailla kehittävä Liikennevirta Oy:n (Virta) on Helenin osakkuusyhtiö. Helen omistaa siis Virrasta vähintään viidesosan eli 20 prosenttia, mutta todennäköisesti yli 20 prosenttia. Yhdessä Helen ja E.ON omistavat Virrasta nyt yli 50 prosenttia.

Helenin toimitusjohtajan Pekka Mannisen mukaan Virran toiminta laajenee ja kansainvälistyy vauhdilla. Virran omistuspohjaa on kehitetty suunnattujen osakeantien ja osakekauppojen kautta siten, että Helen ja E.ON omistavat yhtiöstä nyt enemmistön.

”Virta on vahvassa kasvun vaiheessa, ja sen toiminnan painopiste on muuttunut Suomesta kansainväliseen toimintaan. On hienoa saada E.ON mukaan yhtiön kehittämiseen”, sanoo Manninen tiedotteessa.

”Tulevaisuuden liikkuminen perustuu vahvasti IT-teknologiaan. Virran osakkaana olemme osa yritysryhmää, jolla on käytettävissä kehitystyöhön tarvittava asiantuntemus. Näin me voimme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden liikkumista”, sanoo Senior Vice President B2C Solutions Frank Meyer E.ON:sta.

Liikennevirta jo 19 maassa

Liikennevirta on sähköautojen latauksen markkinajohtaja Suomessa. Liikennevirran asiakkaat tarjoavat sähköautojen latauspalveluita 19 maassa. Liikennevirta ei omista latauslaitteistoja vaan keskittyy skaalautuvien ohjelmistojen ja palvelujen tuottamiseen.

Virta ja E.ON tekevät jo operatiivista yhteistyötä: E.ON:in tuhansia latauspisteitä Euroopassa käsittävä sähköautojen latausverkosto toimii jo merkittäviltä osin Virran teknologialla.

 

JAA