Päämainos

Gasumin vauhti hyytyi alkuvuonna

Yhtiö uskoo jakeluasemainvestointiensa vauhdittavan kasvua jo tänä vuonna.

06.05.2019
Teksti Esko Lukkari

Gasumin konserniliikevaihto kasvoi vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalillla vain kaksi prosenttia ja oli 396,6 (390,5) miljoonaa euroa. Yhtiön liikevoitto oli 61,1 (72,8) miljoonaa euroa eli 16 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Yhtiön toimitusjohtaja Johanna Lamminen sanoo tulospudotuksen syyksi vertailukauden poikkeuksellisen kylmää ajanjaksoa, joka vaikutti myyntivolyymeihin.

Gasum tiedotti tuloksestaan 2.5.

Lamminen vakuuttaa kysynnän puhtaille kaasuratkaisuille olevan vahvassa kasvussa ja kaasun kokonaismyyntivolyymien ennustetaan kasvavan. Kaasu kasvattaa hänen mukaansa rooliaan ennen kaikkea merenkulussa sekä raskaassa liikenteessä.

”Panostamme pohjoismaisen kaasumarkkinan ja -infrastruktuurin kehittämiseen. Tammikuun alusta uudistimme organisaatiorakenteemme ja uudet liiketoiminnat ovat kehittyneet positiivisesti. Portfolio Management ja Trading -liiketoiminnassamme energiamarkkinapalvelumme tukevat energia-alan kumppaneita ja sähkökauppaan liittyvien markkinapalveluiden kysyntä on kasvussa”, Lamminen sanoo tiedotteessa.

Kaasumarkkina avautuu

Gasum on Lammisen mukaan valmistautunut kaasumarkkinoiden avautumiseen Suomessa vuoden 2020 alusta, jolloin siirtoliiketoiminta tullaan eriyttämään omaksi erilliseksi yhtiökseen.

Gasumin bunkrausalus Coralius suoritti tarkastelujaksolla sadannen nesteytetyn maakaasun (LNG) laivasta laivaan bunkrauksensa. Gasum julkisti myös yhteistyökumppanuuden laajentamisen IKEA Suomen kanssa. Vuoden aikana Gasum avaa kaasutankkausasemat Raision, Kuopion ja Tampereen IKEA-tavaratalojen yhteyteen.

Lappeenrannan kaupunki ottaa käyttöön vähäpäästöisiä kaasubusseja ja useat kuljetusyhtiöt ottivat käyttöönsä raskaan liikenteen kaasukäyttöisiä ajoneuvoja ja biokaasukäyttöisiä jakeluautoja.

”Pohjoismainen raskaan liikenteen tankkausasemaverkosto laajenee monikertaiseksi tulevina vuosina”, Lamminen sanoo.

AVAINSANAT

Gasum

JAA