Hanko investoi satamaan
Kuljetukset 25.09. 15:42

Hanko investoi satamaan

Kaasuputken rakentaminen lisää liikennettä Hangossa.

Teksti Esko Lukkari kuvat Hangon Satama

Nord Stream 2 -kaasuputken rakentaminen lisää merkittävästi Hangon Sataman liikennettä seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana. Tänä vuonna sataman liikenne on kasvanut vajaan viiden prosentin vauhtia.

Hangon Koverharin satamaa tullaan käyttämään yhtenä välivarastona betonipinnoitettujen kaasuputkien varastoinnissa.

”Nord Stream 2 -hanke on hyvin merkittävä lisäys Hangon sataman liikenteelle”, sanoo satamajohtaja Anders Ahlvik.

Toinen kaasuputkesta hyötyvä suomalaissatama on HaminaKotka. Kaasuputken betonipinnoituksesta ja putkien varastoinnista vastaava Wasco Coatings Europe BV tulee operoimaan Kotkassa olevaa betonipinnoitustehdasta sekä varastoimaan putkia Mussalon satamassa.

Hangon Satamassa on liikenteen kasvun vuoksi käynnissä monivaiheinen investointiohjelma.  Viime vuonna valmistui ulkosataman laajennus, joka maksoi kuusi miljoonaa euroa. Ulkosatamassa kasvatettiin muun muassa laituritilaa.

Seuraavan investoinnin valmistelutyöt ovat jo käynnissä. Hanko on saanut Länsisatamansa laajennustöihin EU:n Merten Moottoritie -rahaston tukea. Yhteensä noin seitsemän miljoonan euron investoinnista EU maksaa viidenneksen.

Länsisatamassa tullaan louhimaan Kuningatarvuorta, minkä lisäksi rakennetaan uusi meriallas, puretaan Englannin makasiini, siirretään aallonmurtajaa ja rakennetaan uusi tie.

Projekti toteutetaan yhteistyöhankkeena Rostockin Sataman, Hangon Sataman ja Finnlinesin välillä. Rostockilla on omat investoinnit satamassaan. Finnlines toimii liikenneoperaattorina.

”Myös Koverharin satamaan investoidaan. Sinne rakennetaan muuan muassa uutta laituritilaa viidellä miljoonalla euroalla”, Ahlvik sanoo. 

JAA