Päämainos

Helsinki myy Kalasataman kaupunkiympäristötalon jo etukäteen

Mallilla kaupunki pienentää kiinteistöriskiään.

17.12.2018
Teksti Esko Lukkari

Helsingin kaupunki on myynyt Kalasatamaan rakennettavan kaupunkiympäristötalon saksalaiselle Union Investment Real Estate GMBH:lle. Kaupunkiympäristötalossa on 27 500 neliötä, ja sen kauppahinta on 165 miljoonaa euroa.

Kaupalla Helsinki avaa uuden mallin kiinteistöjen omistamisessa. Reilut kolme vuotta sitten Helsinki teki päätöksen kaupunkiympäristötalon toteutuksesta siten, että kaupunki jää taloon vuokralle.

Helsingin kaupunki pienentää kiinteistöriskiään järjestelyillä, joissa kiinteistö ei tule kaupungin omistukseen. Jos se ei enää vuokra-ajan jälkeen tarvitse tiloja, sen ei tarvitse huolehtia tyhjän tilan vuokraamisesta tai talon peruskorjauksesta. Riskit jäävät kiinteistön omistajalle.

Newsec tiedotti kaupasta 4.12.

Newsec on toiminut kaupungin neuvonantajana sekä kaupan valmistelussa että sijoittajakilpailun järjestämisessä. Kaupunki halusi varmistaa edullisen vuokratason ja sen, että kohteesta saatiin paras mahdollinen kauppahinta hyvässä markkinatilanteessa.

Myyjän juridisena neuvonantajana toimi HPP Asianajotoimisto Oy.

”Markkinoilla on paljon tarjontaa erilaisista toimistotiloista, ja kilpailu erinomaisista vuokralaisista on kovaa. Julkinen sektori on luonnollisesti vuokranantajien keskuudessa haluttu vuokralainen. Kunnat harkitsevat entistä tarkemmin kiinteistöinvestointien tekemistä omaan taseeseensa, koska markkinoilta löytyy hyvin vuokrattavia toimitiloja. Kiinteistösijoittajat ovat myös erittäin kiinnostuneita omistamaan kohteita, joissa julkinen sektori on vuokralaisena”, sanoo tiedotteessa Newsecin kiinteistökaupan neuvonantotiimin johtaja Mikko Tenhola.

JAA