IMO:lta vihdoin strategia meriliikenteen päästöjen leikkaamiseksi

09.04.2018
Teksti Heli Satuli

Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n odotetaan tällä viikolla julkistavan strategiansa, joka koskee alusten kasvihuonekaasujen vähentämistä. Päästöleikkausten lisäksi IMO:n kokous keskittyy laivojen rikkipäästökaton ja painolastivesien hallintaa koskevien sopimusten täytäntöönpanoon. Uudet polttoaineiden rikkirajat astuvat voimaan vuoden 2020 alussa.

Lisäksi kokouksessa on tarkoitus päättää toimenpiteistä, joilla vähennetään merijätteen määrää sekä raskaiden polttoöljyjen käytön ja kuljetuksen riskejä arktisilla alueilla.

Yli 20 vuoden keskusteluprosessi

Kasvihuonepäästöjen vähennysstrategian on määrä antaa puitteet IMO:n jäsenvaltioille. Sen odotetaan sisältävän vision kansainvälisen merenkulun tulevaisuudesta ja kunnianhimoiset tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Päästövähennystavoitteet on tarkoitus jakaa lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin välietapeiksi.

IMO:ta on viime aikoina kritisoitu kovin sanoin. Transparency International -järjestö vaatii meriliikenteen kansainvälistä sääntelyviranomaista parantamaan hallintoaan, avoimuuttaan ja tehokkuuttaan. IMO:lle annettiin tehtäväksi rajoittaa ja vähentää meriliikenteen päästöjä jo Kioton pöytäkirjan nojalla vuonna 1997.

Transparency International huomauttaa, että IMO ei nykyisellään myöskään julkaise rahoitustietojaan. Yli puolet maailman kaupallisesta laivastoista on rekisteröity viidessä valtiossa – Panamassa, Liberiassa, Marshall-saarilla, Maltalla ja Bahamalla. Nämä valtiot tunnetaan veroparatiiseina. Järjestön mukaan yksi keskeinen syy päätöksenteon hitaudelle on se, että yksityiset yritykset voivat ohjata poliittista päätöksentekoa IMO:ssa.

Järjestö kehottaa IMO:ta käymään avointa vuoropuhelua ulkoisten sidosryhmien kanssa, jotta varmistetaan, että päätöksentekoprosessit heijastavat yleistä etua.

Keinoja löytyy

Europarlamentin tuoreen mietinnön mukaan merenkulkuala aiheuttaa 17 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä vuoteen 2050 mennessä, jos päästöleikkauksia ei tehdä.

OECD:n tuoreen raportin mukaan tällä hetkellä tunnettujen tekniikoiden täysimittaisella käyttöönotolla olisi mahdollista saavuttaa melkein täydellinen merikuljetusten hiilidioksidipäästöjen leikkaus vuoteen 2035 mennessä. Valtaosa vähennyksistä voitaisiin saavuttaa käyttämällä aluksissa vaihtoehtoisia polttoaineita tai muita uusiutuvia energialähteitä.

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva