Päämainos

IRU: logistiikkatoimijat suhtautuvat ristiriitaisesti automaatioon

16.04.2018
Teksti Heli Satuli

Kaksi kolmesta eurooppalaisesta logistiikka-alan toimijasta aikoo investoida digitaalisiin ratkaisuihin seuraavan puolen vuoden sisällä. Tämä käy ilmi kansainvälisen tieliikennejärjestö IRU:n uudesta tutkimuksesta. 
 
Tutkimuksen mukaan perinteisten haasteiden, kuten polttoainekustannusten sekä ympäristöllisten ja lainsäädännöllisten rajoitteiden, lisäksi yritykset ovat entistä enemmän huolissaan uusien markkinatoimijoiden noususta ja automaation vaikutuksista. 

Autonomisilla autoilla iso vaikutus liiketoimintaan

40 prosenttia vastaajasta nimeää autonomiset ajoneuvot tekijäksi, joka vaikuttaa eniten liiketoimintaan seuraavien 510 vuoden kuluessa. Seuraavaksi tärkeimmät muutosvoimat ovat digitaaliset palvelualustat ja uudentyyppiset palveluntarjoajat. Vain yksi viidestä uskoo, että drone-lennokeilla on merkittävää liiketoiminnallista vaikutusta. 
 
IRU:n tutkimuksen mukaan suuri osa kyselyyn osallistuneista yrityksistä aikoo investoida teknologiaan seuraavan puolen vuoden aikana optimoidakseen päivittäistä toimintaansa. Yli kolmannes aikoo investoida uusiin kalustoratkaisuihin ja 25 prosenttia sähköiseen tai digitaaliseen dokumentointiin (e-CMR). 

Automaatio jakaa mielipiteitä

Vastaajat pitävät teknologiaa välttämättömänä toiminnan perustana. Digitaalisuus nähdään ratkaisuksi etenkin asiakirjojen hallinnassa, liikenneturvallisuuden parantamisessa ja kuorman seuraamisessa. Yli neljännes uskoo, että teknologia auttaa ratkaisemaan myös nykyisen kuljettajapulan. 26 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että myös autonomiset ajoneuvot tarjoavat ratkaisun työvoimaongelmaan. 

Automaatio kuitenkin jakaa mielipiteitä. Yksi kolmesta vastaajasta ilmoittaa, ettei usko automaation auttavan kuljettajapulan lievittämisessä. Lähes puolet on epävarma automaation vaikutuksista sektorille. 
 
IRU:n innovaatiojohtaja Zeljko Jefticin mukaan on rohkaisevaa, että suuri osa alan toimijoista on valmis investoimaan digitaalisiin ratkaisuihin. Polku kohti autonomisia kuorma-autoja ja drone-lennokkeja edellyttää hänen mukaansa digitaalista perustaa.  

"On selvää, että alan yrityksille on tärkeintä käyttää hyödyksi teknologiaa päivittäisten operatiivisten haasteiden ratkaisemiseksi. He haluavat työkaluja, jotka parantavat jäljitettävyyttä, turvallisuutta ja tehokkuutta", huomautti Jeftic IRU:n Amsterdamissa järjestämässä innovaatioseminaarissa. 

Jeftic muistutti, että lähes yksi kolmesta alan toimijasta ei kuitenkaan koe tarvetta muuttaa toimintaansa ja sanoo, että heillä ei ole suunnitelmia panostaa digitaalisiin ratkaisuihin lähitulevaisuudessa. 

JAA