Päämainos
Kuljetusalan vahva suhdanne näkyy jo kuljettajapulana
Kuljetukset 08.06. 13:11

Kuljetusalan vahva suhdanne näkyy jo kuljettajapulana

Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista.

08.06.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat iStockphoto

SKAL Kuljetusbarometri kertoo vahvasta suhdanteesta ja myös tuntuvasta kuljettajapulasta. Tieverkon ongelmat ja epävarmuus investoinnin hyödyistä vaimentavat kiinnostusta pidempiin ajoneuvoyhdistelmiin.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n vuoden 2018 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 363 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL:n Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa. Barometri mittaa yritysten kuljetusmäärien ja taloudentilan kehitystä ja heijastelee vallitsevia suhdanteita.

SKAL tiedotti barometrinsä tuloksista 7.6.

”Barometrista välittyy vahvasti kuljetusalan noste. Tieverkko on tässä se heikoin lenkki, ja se täytyy vahvistaa ennen kuin lisätehoja pitkistä yhdistelmistä päästään hyödyntämään”, tiivistää tiedotteessa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

Joka kolmas kyselyyn vastanneista raportoi kasvaneista kuljetusmääristä ja yhtä moni arvioi volyymien kasvavan kesäkaudella. Vihreä suhdanne näkyy myös ajosuoritteessa – kilometrejä kertyy kuukautta kohden aiempaa enemmän yli 30 prosentilla vastanneista. Kolmannes odottaa ajomäärien lisääntyvän kesältäkin.

Liikevaihto on kehittynyt suotuisasti tammikuusta huhtikuuhun 41 prosentilla vastanneista ja kasvua ennustaa 42 prosenttia. Nämä ovat poikkeuksellisia lukemia. Joka neljäs odottaa kannattavuuden paranemista toukokuusta syyskuuhun ulottuvalla jaksolla. Kuljetusalan kustannuskehitys on ollut maltillista, joten kysynnän kasvun tulisi terveillä markkinoilla näkyä myös viivan alla.

Joka viides on palkannut lisää kuljettajia keväällä ja yhtä moni aikoo rekrytoida kesän aikana. Joka kolmannella on ollut vaikeuksia löytää henkilöitä töihin. Kuljettajapula estää yrityksiä kasvamasta ja menestymästä. SKAL vaatiikin alalletuloväylien lisäämistä perustason ammattipätevyyden suorittamiseen.

Tieverkko ja talvihoito huolena

Kyselyyn vastanneista yrittäjistä hieman alle viidennes on ottamassa käyttöön uuden asetusluonnoksen mukaisia ajoneuvoyhdistelmiä, jos ne sallitaan. Esimerkiksi varsinaisen perävaunu- ja moduuliyhdistelmän nykyistä 25,25 metriä pidemmistä yhdistelmistä suosituin pituus on vain 28 metriä. Kaikkein pisimpiä 34,5 metrin yhdistelmiä oli ottamassa käyttöön joka neljäs muutoksiin etenevistä.

Puoliperävaunuyhdistelmissä kiinnosti eniten pituuden nostaminen 16,5 metristä noin 19 metriin. Pisin vaihtoehto 22,25 metriä sai vähiten kannatusta. Yrittäjät nostaisivat puoliperävaunun massaa varovaisimman vaihtoehdon mukaisesti 52 tonnista 58 tai 59 tonniin, vaikka nosto jopa yli 64 tonniin olisi mahdollista.

Suurimmaksi huoleksi yhdistelmäpituuksien kasvattamisessa muodostuu kuljetusyrittäjien mielestä tiestö. Yli 90 prosenttia yhdistelmillä liikennöivistä katsoo, että kuljetuskaluston kasvattaminen edellyttää tiestön talvihoidon tason merkittävää parantamista. Lähes 80 prosenttia pitää tuntuvia panostuksia liikenneinfrastruktuuriin välttämättöminä muutosten johdosta. Terminaalien ja tavarankäsittelyalueiden määrän kasvattamista vaatii nelisenkymmentä prosenttia vastanneista.

Noin kolmannes kaikista vastanneista ei ole ryhtymässä muutoksiin suoritealaan liittyvistä syistä ja viidennes liikennöi muilla kuin yhdistelmillä. Seuraavaksi suosituin syy olla tekemättä mitään on yrittäjien epäluottamus investoinnin kannattavuuteen. Monella on tuoreessa muistissa vuoden 2013 asetusmuutoksen seuraukset. Painojen nosto 60 tonnista 76 tonniin edellytti mittavia kalustoinvestointeja. Kaikki eivät saaneet omiaan takaisin, sillä kuljetusreittien painorajoitukset, kuljetusten täyttöaste tai asiakassopimukset painoivat kannattavuutta alas.

Liikennepalvelulaki ja pakettiautot

Heinäkuussa voimaan tuleva liikennepalvelulaki muuttaa pakettiautoliikenteen sääntelyä. Liikennelupavelvoite poistuu. Kaluston on oltava kotimaan ajoneuvorekisterissä ja yrityksen rekisteröityneenä Trafiin.

Yrittäjistä, jotka suunnittelevat muutoksia liikennepalvelulain vuoksi, joka viides aikoo laajentaa taksiliikenteeseen. Yhteisöluvista pidetään yrityksissä kiinni. Tämä johtuu siitä, että yrityksissä on useimmiten myös kuorma-autoja, joilta edelleen edellytetään liikennelupaa. Avoimissa vastauksissa on esitetty muutoksen lisäävän kilpailua ja harmaata taloutta sekä alentavan kannattavuutta. Yrittäjät pelkäävät valvonnan vähenevän olennaisesti lain rekisteröinti- ja kotimaisuusvelvoitteesta huolimatta.

Euroopan unioni kirjoittaa parhaillaan liikenteen säädöksiä uudelleen liikkuvuuspaketissaan. EU:ssa pakettiautoille ollaan kaavailemassa liikennelupavaadetta ainakin kansainväliseen liikenteeseen.

AVAINSANAT

SKAL

JAA