Päämainos

Logistiikkabarometri povaa hidastumista

Vuoden 2019 ensimmäisen vuosineljänneksellä kaikkien kuljetuslajien odotukset ovat yhä positiivisia viime vuoteen verrattuna.

01.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Logistiikan kuljetusvolyymit kasvoivat vielä vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä ja kasvu jatkuu vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalilla, mutta hidastuvana. Näin kertoo Logistiikkayritysten Liitto ry:n uusin barometri. Kuljettajien saatavuus on tällä hetkellä yksi alan suurimmista haasteista ja sen uskotaan jatkuvan, vaikka talouden kasvu hiipuisi.   

Liiton 28.1. julkaiseman barometrin vastausten perusteella vuoden 2018 neljännellä vuosineljänneksellä volyymit ovat kasvaneet kaikissa kuljetuslajeissa (paketit, kappaletavara sekä osa- ja kokokuormat) ja myös varastossa olevan tavaran määrä sekä varastosta lähtevät lähetykset ovat lisääntyneet verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. 

Kappaletavaran ja pakettien osalta 60 prosenttia ilmoittaa volyymien kasvaneen. Väheneviä volyymeja on ollut ainoastaan osa- ja kokokuormissa. 

Vuoden 2019 ensimmäisen vuosineljänneksellä kaikkien kuljetuslajien odotukset ovat edelleen positiivisia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2018. Selkeä muutos on kuitenkin tapahtunut edelliseen barometriin, jolloin paljon suurempi osa yrityksistä arvio kasvua. Nyt esim. eri kuljetuslajeissa 60-80 prosenttia arvio määrän pysyvän samana kuin vuosi sitten. 

Tulokset tukevat yleistä käsitystä siitä, että Suomen talouden kasvu on hidastumassa, mutta vahvaa käännettä ei ole tapahtumassa.

Barometriä tehty pian kolme vuotta

Logistiikkayritysten Liitto ry käynnisti oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Barometrin tarkoituksena on saada tietoa toimialan kehittymisestä sekä näkymistä. Neljännesvuosittain tehtävän barometrin tuloksista hyötyvät jäsenyritysten lisäksi viranomaiset ja muu elinkeinoelämä, jotka saavat käsitystä alan tilanteesta.

Barometrissä kerätään tietoa liiton jäsenyritysten kuljetusmääristä tavaratyypeittäin; paketit, kappaletavara sekä ja osa- ja kokokuormat. Lisäksi tietoa on kerätty varastossa olevan tavaran ja lähetysten määrästä. Kysymyksiin on kolme vaihtoehtoa; vähentynyt, pysynyt samana tai lisääntynyt.

Vuoden 2017 alusta lähtien vertailussa on pyydetty arviomaan päättynyttä vuosineljännestä edeltävän vuoden vastaavaan ajankohtaan sekä arvioimaan tulevaa vuosineljännestä. Kahdessa ensimmäisessä barometrissä vertailu tehtiin edeltäneeseen vuosineljännekseen. Koko vuoden osalta on kysytty myös liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymistä.

Koko viime vuoden 2018 volyymit sekä kuljetuksissa että varastotoiminnassa olivat selkeässä kasvussa. Liikevaihto kasvoi ja kannattavuus näytti myös parantuneen.

Kuljettajien saatavuus on yksi alan suurimmista haasteista tällä hetkellä ja jatkossakin vaikka talouden kasvu hiipuisi. 

JAA