Päämainos

Nurminen lisää Vuosaaren terminaalikapasiteettia

Yhtiö toivoo Kiinan konttijunaliikenteestä kasvuveturia.

21.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Puolivuotistuloksensa 9.8. julkistanut Nurminen Logistics selvittää terminaalikapasiteetin lisäämistä Vuosaaressa. Kyse olisi yhtiön mukaan perusteollisuuden tuotteista, joille on kysyntää Vuosaaren satamassa, mutta rajallisesti palvelutarjontaa.

Terminaalikapasiteetin lisäämisellä yhtiö sanoo tavoittelevansa asiakas-ja palveluportfolion laajentamista sekä rahdin käsittelyinvestointien myötä terminaalipalvelujen kannattavuuden parantamista.

Suomen rautatiemarkkina on Nurminen Logisticsin mukaan voimakkaassa murroksessa, kun osia VR:n toiminnasta siirtyy erillisyhtiöihin, mutta markkinan todellisen avautumisen osalta on vielä avoimia kysymyksiä. Yhtiö kertoo jatkavansa valmistelutyötä VR:lta mahdollisesti irrotettavan kaluston hyödyntämisessä.

Nurminen Logistics on aloittamassa Vuosaaren satamasta säännöllisen konttijunaliikenteen Kiinaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikenne tullaan operoimaan suomalaisen, venäläisen, kazakstanilaisen ja kiinalaisen rautatieyhtiöiden rataosuuksilla. Yhtiön mukaan Euroopan vienti ja tuontiteollisuudella on kysyntää tälle palvelulle.

Nurminen Logistics kasvatti liikevaihtonsa tammi-kesäkuun aikana 40,7 miljoonaan euroon (33,0), mutta yhtiön tulos heikkeni 0,6 miljoonaan euroon (1,1). Toimitusjohtaja Marko Tuunaisen mukaan heikennys johtui osin uusien liiketoimintahankkeiden aloituksen siirtymisestä ja muun muassa IT-järjestelmän käyttöönoton viivästymisestä.

Huolintapalvelujensa tuloskuntoa yhtiö sanoo hyväksi, vaikka muutokset Tullin kantamien maksujen osalta pienensivät huolintapalvelujen liikevaihtoa ja heikensivät palvelun kannattavuutta. Terminaalipalvelujen liikevaihto laski ja kannattavuus heikkeni vertailukaudesta.

Sen sijaan Suomen rautatiekuljetusten palvelujen kysyntä vahvistui. Kasvua tukivat Suomesta Kiinaan järjestetyt kokonaiset konttijunakuljetukset ja projektiliiketoiminnan alkaneet vientitoimitukset.

JAA