Päämainos

Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja vaihtuu

Yhtiön tuloskehitys on ollut nihkeää.

21.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Nurminen Logistics Oyj:n johtoryhmän jäsen, toimitusjohtaja Marko Tuunainen on yhteisellä sopimuksella irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hän on jättänyt tehtävänsä 15.11.2018. Yhtiö tiedotti asiasta samana päivänä.

Marko Tuunaisella on ollut tärkeä rooli Nurminen Logisticsin rakennemuutoksessa. Yhtiö kiittää tiedotteessa Tuunaista hänen työpanoksestaan.

Yhtiö käynnistää uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi. Väliaikaisena toimitusjohtajana toimii yhtiön talousjohtaja Teppo Talvinko. Hallituksen puheenjohtaja Olli Pohjanvirta tukee aktiivisesti yhtiön johtoa liiketoiminnan kehittämisessä, osallistuen johtoryhmän työskentelyyn toistaiseksi.

Tuunaisen aikana yhtiö pystyi vihdoin tänä vuonna kääntämään tuloksensa plusmerkkiseksi. Yhtiö oli tehnyt tappiota vuosina 2013-2017.  

Sen tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 40,7 miljoonaa euroa (33). Yhtiö liikevoitto putosi kuitenkin vuosipuoliskolla ja oli 1,5 prosenttia (3,3). Syyksi sanottiin uusien liiketoimintojen aloittamisesta aiheutuneet kulut. Lopulta tuloskehitys saattoi olla syy toimitusjohtajan vaihdokseen.

Yhtiö myi hiljattain Venäjällä toimineen tytäryhtiönsä. Viime vuonna Nurminen Logistics vahvisti rahoituspohjaansa merkintäoikeusannilla.

JAA