Raideliikenteessä 2018 oli hyvä turvallisuusvuosi
Kuljetukset 11.01. 11:34

Raideliikenteessä 2018 oli hyvä turvallisuusvuosi

Tasoristeysonnettomuudet vähenivät – metro-onnettomuuksilta vältyttiin kokonaan.

11.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Raideliikenteessä vuosi 2018 oli hyvä turvallisuusvuosi sekä rautatie- että kaupunkiraideliikenteessä. Junaliikenteessä tapahtui vähän onnettomuuksia ja matkustajaturvallisuus säilyi hyvällä tasolla.

Traficomin alustavien tietojen mukaan vuonna 2018 tapahtui 26 tasoristeysonnettomuutta, mikä on jonkin verran vuosien 2013-2017 keskiarvoa 31,2 vähemmän. Vuonna 2018 tasoristeysonnettomuuksissa menehtyi viisi henkilöä, mikä vastaa vuosien 2013-2017 keskiarvoa.

Traficom tiedotti asiasta 9.1.

Vaihtotöiden turvallisuus on 2010-luvulla kehittynyt hyvään suuntaan ja vaihtotyössä tapahtuvien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden määrä on selvästi pienentynyt.

Vuonna 2018 vaihtotöissä tapahtui silti jonkin verran vuotta 2017 enemmän onnettomuuksia ja vaaratilanteita lähinnä vuoden 2018 haastavista talviolosuhteista johtuen. Vaikka vaihtotyöpoikkeamien määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt, niissä tapahtuu yhä vuosittain useita vakavia onnettomuuksia ja vaaratilanteita.

Ratatöissä suuri onnettomuusriski

Vuodesta toiseen ratatyön turvallisuusongelmat ovat suurin turvallisuushaaste rautateillä ja myös vuonna 2018 ratatöissä tapahtui runsaasti vaaratilanteita. Ratatyön turvallisuusongelmien taustalla ovat runsas aliurakoitsijoiden ja vuokratyövoiman käyttö työssä, suuri vaihtelu radalla työskentelevien henkilöiden osaamisessa sekä riittämätön omavalvonta.

Metroliikenteessä ei tapahtunut merkittäviä matkustajaturvallisuuteen vaikuttavia onnettomuuksia vuonna 2018. Raitiovaunuliikenteessä tapahtui yli 300 pienimuotoista onnettomuutta, joista suurin osa oli ajoneuvon ja raitiovaunun välisiä yhteenajoja.

Vuonna 2018 tapahtuneiden junan alle jääntien tarkka lukumäärä ei ole vielä tiedossa, mutta alustavien tietojen mukaan niitä oli suurin piirtein viime vuosien keskiarvoa 58 vastaava määrä. Tyypillisesti alle jäänneistä noin 90 prosenttia on tahallisia.

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva