Rantatunnelille palkinto hankejohtamisesta
Kuljetukset 05.11. 11:09

Rantatunnelille palkinto hankejohtamisesta

IPMA valitsi Tampereen tunnelin mega-sarjan voittajaksi.

05.11.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Rantatunneli

Tampereen Rantatunneli-projektin johtaminen on voittanut jättikokoisten hankkeiden sarjan International Project Management Association IPMA:n kilpailussa. IPMA Global Project Excellence Award myönnetään projektin johtamisen huippuosaamista osoittaneelle hankkeelle. Rantatunneli on aiemmin palkittu myös Suomessa.

Rantatunneli-hanke kilpaili mega-kokoisten projektien kategoriassa. Kategorian muut finalistit olivat Kiinasta, Venäjältä ja Kazakstanista.

Allianssiin osallistunut Liikennevirasto kertoi palkinnosta 31.10. Muut allianssiin osallistuneet tahot olivat Lemminkäinen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Saanio & Riekkola Oy. Hankkeen tilasivat Tampereen kaupunki ja Liikennevirasto.

2,3 kilometriä pitkä Rantatunneli on Suomen pisin maantietunneli. Se rakennettiin vuosina 2013-2017. Tunneli herätti Tampereella myös kovaa vastustusta ja se hyväksyttiin valtuustossa äänin 36-31.Tunneli maksoi 195 miljoonaa euroa.

Kansainvälinen projektinhallinnan keskusjärjestö IPMA teki kesällä laajan ja monivaiheisen arvioinnin erilaisista Mega Sized -projekteista ympäri maailman. Hankkeita arvioitiin raporttien perusteella sekä useita sidosryhmiä haastattelemalla.

Allianssimallilla toteutetusta Rantatunneli-hankkeesta tuomaristo nosti esiin mm. seuraavia menestystekijöitä: Projektia ohjasivat arvoina johtajuus, innovatiivisuus ja läpinäkyvyys. Projektijohto toimi roolimallina, sidosryhmät olivat läsnä kaikilla tasoilla. Henkilöstöstrategiana oli epäonnistumisen salliminen sekä innovatiivisuutta tukeva ote. Toimiva Big Room -työskentely. Korkea asiakastyytyväisyys, alkuperäistä aikataulua nopeampi toimitus ja sitä seuranneet kustannussäästöt. Haastava hanke oli huomattavan paikallisen huomion kohteena ympäristö- ja turvallisuusasioissa.

”Oppimisen kannalta on tärkeää, että hyvin onnistunutta hanketta ja sen tuloksia on tutkittu sekä analysoitu perusteellisesti ja hanke on saanut laajasti näkyvyyttä kotimaassa ja ulkomailla”, sanoo tiedotteessa Rantatunneli-hankkeen projektijohtaja Mauri Mäkiaho.

”Mielestäni Liikennevirasto on onnistunut edistämään alan kehitystä hyödyntämällä saatuja kokemuksia ja jakamalla niitä eteenpäin. Esimerkiksi hankkeen sopimus-, ja toimintamalli sekä sen hyviksi osoittautuneet käytännöt ovat yleistyneet merkittävästi. Allianssia ei enää koeta mysteeriksi, vaan se on yksi käyttökelpoinen sekä tehokas menetelmä haastavien hankkeiden toteuttamiseen”, kertoo Mäkiaho.

JAA