RMC sopi Tallinkin uudesta aluksesta
Kuljetukset 02.04. 09:50

RMC sopi Tallinkin uudesta aluksesta

Innovatiivinen Shuttle-alus on toistaiseksi suurin tilaus Rauman telakalta.

02.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Rauma Marine Constructions rakentaa AS Tallink Gruppille uuden shuttle-aluksen. Sen suunnittelu alkaa kevään aikana ja alus on määrä luovuttaa tilaajalleen alkuvuodesta 2022. Kyse on toisesta telakan tänä vuonna saamasta matkustaja-autolauttatilauksesta.

Aiesopimus laivasta solmittiin viime syksynä. RMC tiedotti tilaussopimuksesta 27.3.

Uusi alus on suurin Rauma Marine Constructionsilta tähän mennessä tilatuista ja sen arvo on 250 miljoonaa euroa. Tallink Shuttle -alus on 212 metriä pitkä ja sen bruttovetoisuus on noin 50 000 tonnia. Matkustajia alukseen mahtuu 2 800, ja sen työllisyysvaikutus telakalle on yli 1 500 henkilötyövuotta.

Energiatehokkaassa laivassa on esimerkiksi kaksoispolttoaineratkaisu akkujärjestelmineen, ja toisena polttoaineena käytetään vähäpäästöisempää nesteytettyä maakaasua (LNG).

”Olemme erittäin iloisia Tallinkin paluusta Raumalle, sillä Rauman telakalla on rakennettu aiemmin neljä yhtiön alusta”, sanoo tiedotteessa RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Megastaria suurempi

Tallinkin Helsinki–Tallinna-reitillä jo liikennöivään shuttle-alukseen, Megastariin, verrattuna uudessa aluksessa on muun muassa enemmän matkustajatiloja, istumapaikkoja ja miehistöhyttejä. Aluksessa on myös tehokas maasähköliityntä sekä kolmanneksen suuremmat LNG-polttoainetankit kuin Megastarissa. Aluksen hiilidioksidipäästöt ovat 10 prosenttia pienemmät.

”Uuden aluksen myötä pystymme tehostamaan toimintaamme meille tärkeällä Helsinki–Tallinna-reitillä ”, Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgene sanoo.

Rauma Marine Constructionsilla on työn alla toinenkin matkustaja-autolautta. Telakka solmi tammikuussa rakennussopimuksen Vaasa–Uumaja-välin liikenteeseen tulevasta matkustaja-autolautasta Kvarken Linkin kanssa. Toiminnan kasvun myötä RMC verkostoineen on rekrytoinut lisää työvoimaa ja jatkaa rekrytointeja myös jatkossa.

JAA