Päämainos

SKAL pelkää kabotaasin kasvavan voimakkaasti

13.02.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen Kuljetus ja Logistiikka (SKAL) pelkää kabotaasin kaltaisen kuljetustoiminnan lisääntyvän voimakkaasti Suomessa, jos nykyisestä 100 kilometrin vähimmäismatkasta merikuljetuksissa luovutaan.  

Kabotaasilla tarkoitetaan tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla. SKAL julkisti kannanottonsa Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä olevaan yhdistettyjä kuljetuksia koskevaan direktiiviin. 

Suomessa myös valtioneuvosto on suhtautunut kriittisesti sallitun enimmäismatkan laajennukseen. 

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa on parhaillaan käsiteltävänä valtioneuvoston eduskunnalle toimittama kirjelmä. Kirjelmä koskee komission ehdotusta Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (yhdistetyt kuljetukset) U 68/2018. Valtioneuvosto on pyytänyt SKAL:n kannanottoa kyseiseen direktiiviin. 

Valtioneuvoston kirjelmässä todetaan, että kabotaasi voisi yhdistettyjen kuljetusten osalta lisääntyä vain jonkin verran nykyisestä, jos 100 kilometrin vähimmäismatka poistuu merikuljetuksesta.  

SKAL:n puheenjohtaja Iiro Lehtosen ja johtavan asiantuntijan Ari Herralan mukaan riski on taas suuri ja miltei kaikki meriteitse Suomeen suuntautuvat kuljetukset voisivat tulla säännön soveltamisalan piiriin. Kabotaasin kaltainen kuljetustoiminta saattaisi järjestön mukaan lisääntyä Suomessa hyvin voimakkaasti. 

SKAL sanoo vastustavansa esitystä muuttaa kuljetusmatkoja, jotka ovat  yhdistetyissä kuljetuksissa sallitun maakuljetusosuuden perustana.  

SKAL yhtyy valtioneuvoston näkemykseen sallitun enimmäismatkan laajentamisen vaikutuksesta, ja vastustaa myös tätä maantiekuljetuksen osuuden laskentaan ehdotettua muutosta, joka voisi vastaavasti saattaa lähes koko Suomen alueen tältä osin soveltamisalan piiriin. 

Valtioneuvoston mielestä lähtökohtana tulee olla, että samat säännöt lähetetyistä kuljettajista koskisivat kaikkea kabotaasia säädösperustasta riippumatta. Myös SKAL edellyttää, että lähetettyjä työntekijöitä koskevia säännöksiä on ehdottomasti sovellettava täysimääräisesti kaikessa kabotaasiliikenteessä ilman minkäänlaisia rajoituksia säädösperustasta riippumatta. 

EU on perustellut direktiiviä ympäristösyillä, mutta Suomen osalta hiilidioksidipäästöjä vähentävää vaikutusta ei ole. Mikäli kabotaasi tältä osin lisääntyy, tarkoittaa se päästöjen lisääntymistä.  

Liikenne- ja viestintäministeriö on juuri tiedottanut yhdistelmien sallitun pituuden kasvattamisesta siten, että kahden pitkän merikontin kuljettaminen on mahdollista yhdellä yhdistelmällä. Tällä parannetaan kuljetustehokkuutta ja vähennetään päästöjä. Jos kontteja kuljetetaan Suomessa lisääntyvässä määrin yhdistettyjen kuljetusten direktiivin sallimana kabotaasina, tämä edellä mainittu hyöty jää saamatta. 

Suomen kansallisissa kuljetuksissa yhdistetyillä kuljetuksilla on vähäinen merkitys. Myös suomalaisten vastaavanlaiset kuljetukset muualla ovat pääosin loppuneet, joten suomalaiset kuljetusyritykset eivät hyödy muutosehdotuksesta.

JAA