SKAL vaatii talvitienhoidon puutteiden korjaamista
Kuljetukset 12.12. 11:20

SKAL vaatii talvitienhoidon puutteiden korjaamista

Liiton mukaan liukkaus on kyettävä torjumaan ennalta.

12.12.2017
Teksti Esko Lukkari

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL vaatii Liikennevirastolta välitöntä muutosta talvitienpitoon. Liikenneviraston tulee sen mielestä asettaa lisävaatimuksia liukkauden torjuntaan siten, että myös raskaan liikenteen turvallisuus voidaan taata. 

”Raskas liikenne ei voi odottaa tuntikausia tienposkessa suola-auton käyntiä. Tienhoitokalustoa on laitettava liikkeelle riittävästi ja hyvissä ajoin ennen vaarallisen liukkauden syntymistä”, puheenjohtaja Teppo Mikkola sanoo tiedotteessa. 

Liiton mukaan talvitienhoidon on kyettävä vastaamaan jatkuvasti muuttuviin talviolosuhteisiin, vaikka se tarkoittaisi tienhoidon kustannusten nousua ja tienhoidon luokituksen uudelleenarviointia.

SKAL:n mielestä normaali talvisää, pakkanen ja lumi eivät ole ammattikuljettajalle ongelma turvallisella kuljetuskalustolla.  

”Sen sijaan sulan tienpinnan nopea jäätyminen tai loskaisen tien auraamisen viivyttäminen aiheuttaa sietämättömän tilanteen raskaalle liikenteelle. Jos tienhoitaja ei riittävästi ennakoi kelin muutoksia tai ryhdy ajoissa liukkaudentorjuntaan, tien liukkauden aiheuttamaa vaaraa liikenneturvallisuudelle ei kompensoi kokeneinkaan kuljettaja”, Mikkola sanoo.

Tilannetta on pahentanut rannikkoseuduilla ja sisämaassa avoinna olevista vesistöistä nouseva kosteus, mikä aiheuttaa tien jäätymistä.

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva