Suomi haluaa tavaralogistiikan kansainväliseksi hubiksi
Kuljetukset 27.03. 10:45

Suomi haluaa tavaralogistiikan kansainväliseksi hubiksi

27.03.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Trafi

Suomesta halutaan tehdä tavaralogistiikan kansainvälinen logistinen hubi. Corridor as a Service (CaaS) -hankkeen tavoitteena on tehostaa kansainvälisen kaupan tavaralogistiikkaa digitaalisilla palveluilla. 

Trafin Liikennelabran koordinoimaa CaaS-hanketta rakennetaan yhdessä VTT:n ja Vediafin sekä muiden CaaS-konsortioon kuuluvien toimijoiden kanssa. Vediafi on helsinkiläinen älyliikenteen startup-yritys.  

Maailman ensimmäinen CaaS-operaattori Vediafi allekirjoitti CaaS-Net-ekosysteemisopimuksen Dynniqin kanssa liikenneteknologia- ja älyliikennetapahtumassa Intertrafficissa, joka järjestettiin maaliskuussa Amsterdamissa. Dynniq Finland Oy on hollantilaisen pääomasijoitusyhtiö Egerian omistama yhtiö. 

Parhaillaan käynnissä on CaaS-konseptia tukeva esiselvitys, jossa kartoitetaan toimijoita ja toimenpiteitä, joilla voidaan kehittää logistiikan nopeutta, läpinäkyvyyttä, laatua ja kustannustehokkuutta. CaaS-ekosysteemiä vauhdittaa Business Finlandin myöntämä pääomalaina. 

Esiselvityksen perusteella luodaan toimintamalli, jolla Suomen logistista saavutettavuutta ja houkuttelevuutta voidaan parantaa. Yrityksille se tarjoaisi mahdollisuuden liiketoiminnan kehittämiseen, kuljetusten tehostamiseen ja verkostoitumiseen.

CaaS voi tuoda kuljetuksiin 10 prosentin aikasäästön

”Suomesta on mahdollisuus kehittyä kansainvälinen hubi tavaraliikenteen tehostamiseksi. Edistämme toimintaympäristöä ja toimenpiteitä, joilla uusia digitaalisia palveluja ja liiketoimintamalleja voi muodostua”, sanoo tiedotteessa Trafin tietojohtaja Juha Kenraali

CaaS-ekosysteemissä ovat mukana Trafi, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Ilmatieteen laitos, Viestintävirasto ja Tulli, tutkimustahoista VTT sekä yksityisistä yrityksistä Vediafi, Dynniq, Infotripla ja Indagon. Kaupungeista mukana ovat Vantaa, Turku ja Tampere sekä Suomen Kasvukäytävä -verkosto ja YTL ry. 

”VTT on kiinnostunut uusien liikenteen automatisoitumista ja verkottumista tukevien teknologioiden ja toimintamallien integroinnista digitalisoituvaan logistiikkaan sekä siihen liittyvästä innovaatio- ja business-ekosysteemien rakentumisesta”, sanoo projektipäällikkö Lasse Nykänen VTT:ltä. 

”Vedia-CaaS-Net on ensimmäinen CaaS-palvelujen operaattori, joka toimii kuljetusten tilaajien sekä kuljettajien väliin luotaavalla digitaalisella kauppapaikalla, johon voi kuulua esimerkiksi rekkasaattueiden etuusajoa, joka tuo luotettavuutta toimituksiin sekä yli 10 prosentin ajallista säästöä liikennevaloissa, rajanylityksessä ja tietulleissa”, kertoo Matti Lankinen Vediafistä. 

”Olemme ylpeitä saadessamme olla osa maailman ensimmäistä CaaS-konsortiota. Dynniq tarjoaa C-ITS-alustaa ensimmäisiin Suomessa toteutettaviin CaaS-asiakasdemonstraatioihin”, kertoo Dynniq Finlandin myyntipäällikkö Aapo Pöyhönen

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva