Kuvassa keskellä puheenjohtaja Teppo Mikkola, vasemmalla ensimmäinen varapuheenjohtaja Jani Ylälehto ja oikealla toinen varapuheenjohtaja Pekka Valtonen.
Kuljetukset 12.06. 10:50

Kuvassa keskellä puheenjohtaja Teppo Mikkola, vasemmalla ensimmäinen varapuheenjohtaja Jani Ylälehto ja oikealla toinen varapuheenjohtaja Pekka Valtonen.

Teppo Mikkola jatkaa SKAL:n johdossa

12.06.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat SKAL ry

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajana kaudella 2018–2020 jatkaa nykyinen puheenjohtaja, talousneuvos Teppo Mikkola, 63, Mietoisista. Mikkolalla ei ollut vastaehdokasta.

SKAL tiedotti 9.6. Jyväskylässä pidetyn liittokokouksen valinnoista samana päivänä.

Järjestön ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jani Ylälehto, 44, Pihtiputaalta ja toiseksi Pekka Valtonen, 57, Tammelasta.

Kuljetusyrittäjänä vuodesta 1979 toiminut Mikkola aloittaa neljännen puheenjohtajuuskautensa. Ensimmäisen kerran hänet valittiin vuonna 2013. Mikkola edustaa kahden kuljetusajoneuvon ja yhden työntekijän yrityksellään SKAL:n jäsenistön enemmistöä. Mikkola oli Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja 2010–2012.

Vuodesta 1999 kuljetusyrittäjänä toiminut tietotekniikan insinööri Jani Ylälehto liikennöi kuudella ajoneuvoyhdistelmällä ja yhdellä pakettiautolla muun muassa raakapuu-, kappaletavara- ja elintarvikekuljetuksia Keski-Suomessa. Hän on toiminut Kuljetuskeskusten Liitto ry:n puheenjohtajana ja SKAL:n hallituksen asiantuntijajäsenenä vuodesta 2013.

Pekka Valtonen on tehnyt koko työuransa kuljetusalalla, ensin kuljettajana 1981 alkaen, sitten osakkaana perheyrityksessä, jonka osti kokonaan vuonna 2006. Autoyhtymä Valtonen Ky:llä on kahdeksan puutavarayhdistelmää. Hänellä on toiminut myös Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:ssä, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:ssä sekä Suomen Yrittäjissä.

Kuva

 


 

JAA