Päämainos

Uusi sähkönsyöttöasema parantaa pääradan toimintaa

16.01.2018
Teksti Esko Lukkari

Vantaan Matariin Korson ja Rekolan väliin rakennettu uusi syöttöasema parantaa pääradan toimintavarmuutta. Junaliikenne on vahvassa kasvussa, ja uusi sähkönsyöttöasema lisää sen toimivuutta. Matarin sähkösyöttoasema otettiin käyttöön vuoden 2018 alussa. 

Matarin sähkönsyöttöasema tuottaa sähköä ratavälille Puistola–Urpiainen ja vapauttaa kuormitusta Oulunkylän syöttöasemalta. 

Pääradalla Oulunkylän ja Keravan välillä on viime vuosina ollut ajoittain ruuhka-aikoina pulaa sähköstä ja Oulunkylän syöttöasema on toiminut kapasiteettinsa ylärajoilla. Etenkin talviaikana on ilmennyt ylikuormituksesta johtuneita muutamien minuuttien sähkökatkoja ja junien kulku on häiriintynyt. 

Sähköjunaliikenne saa energiansa radan ajojohtimen kautta, ja johtimiin sähkö tulee radan syöttöasemien avulla. Syöttöasemat on liitetty alueelliseen sähköverkkoon. Rekolan rautatieaseman lähellä oleva Matari on liitetty Vantaan Energian sähköverkkoon. 

Liikennevirasto sai pari vuotta sitten valtion budjetista korjausvelkarahaa, ja rahoituksen varmistuttua uuden syöttöaseman rakentaminen otettiin yhdeksi kohteeksi. Rakennuttajakonsulttina Matarin hankkeessa oli Rejlers Finland Oy, syöttöasematoimittajana Infratek Oy ja radalla tehtävistä muutoksista vastasi Eltel Networks Oy. Hankkeen kokonaiskustannus oli noin neljä miljoonaa euroa. 

Seuraava pääradan sähköasemahanke on Oulunkylän yli 40 vuotta vanhan syöttöaseman peruskorjaus. Korjaus toteutetaan kesällä 2018, sillä kesäisin sähköntarve on yleensä vähäisintä. Matarin uusi syöttöasema mahdollistaa sen, että Oulunkylän syöttöasema voidaan ottaa muutostöiden ajaksi pois verkosta. 

JAA