Viafin Service ostaa Gasum Tekniikan

Gasum jatkaa yhtiön asiakkaana yrityskaupan jälkeenkin.

21.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Viafin Service Oyj ostaa Gasum Tekniikka Oy:n osake-enemmistön. Gasum Tekniikka Oy:ssa oli vuoden lopussa noin 100 työntekijää ja yhtiö teki viime vuonna 17,7 miljoonan euron liikevaihdon ja 0,7 miljoonan euron käyttökatteen.

Yhtiön kiinteä kauppahinta on kolme miljoonaa euroa ja se maksetaan käteisenä. Lisäkauppahinta määräytyy Gasum Tekniikka Oy:n vuosien 2019 ja 2020 oikaistun käyttökatteen perusteella, mutta se on enintään kaksi miljoonaa euroa.

Viafin Service tiedotti kaupasta 17.1.

Gasum on Suomen johtava maakaasun, nesteytetyn maakaasun ja liikennepolttoaineena käytettävän kaasun toimittaja. Vuonna 2017 yhtiö ylti 925 miljoonan euron liikevaihtoon ja teki 114 miljoonan euron liiketuloksen.

Viafin Service saa tytäryhtiönsä kautta kaupan täytäntöönpanon aikaan 70 prosenttia ja Gasum Tekniikka Oy:n henkilöstön omistama yhtiö 30 prosenttia Gasum Tekniikka Oy:stä. Viafin Service Oyj sitoutuu lunastamaan myöhemmin vähemmistöosuuden.

”Yrityskauppa tuo Viafin Serviceen vahvaa osaamista kaasun jakeluun liittyvistä laitteistoista sekä maakaasun siirto- ja jakeluverkkoihin liittyvästä kunnossapidosta. Gasum Tekniikan henkilöstöllä on Suomessa ainutlaatuista osaamista maakaasuverkon huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta sekä kaasutekniikasta”, sanoo tiedotteessa Viafin Servicen hallituksen puheenjohtaja Marko Sipola.

”Yrityskaupalla varmistamme palveluiden laadun ja ostamme palveluita yhtiöltä jatkossakin. Meillä on yhteisenä tavoitteena ylläpitää ja kehittää kaasualan teknistä osaamista, korkeaa työn laatua ja kustannustehokasta toimintaa, ” sanoo Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen.

Kaupan voimaantulo edellyttää kauppakirjassa sovittujen ehtojen toteutumista. Kaupan täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan helmikuun 2019 lopussa. Myyjänä yrityskaupassa toimii Gasum Oy. Gasum Oy jatkaa yrityskaupan jälkeen yhtiön suurimpana asiakkaana.

Viafin Servicen tavoitteena on saavuttaa yli 100 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2022 mennessä.

JAA