VR avustaa viranomaisia VAK-onnettomuuden tutkinnassa

10.04.2018
Teksti Esko Lukkari

VR selvittää nyt sisäisesti Mäntyharjun Kinnin liikennepaikalla sattuneen kemikaalionnettomuuden syytä. VR sanoo käynnistäneensä ylimääräisiä turvallisuustoimenpiteitä tutkimusten ajaksi ja tekevänsä tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa tutkinnassa. 

VR kertoo pysäköineensä 21.3. Kinnin liikennepaikalle 50 Venäjältä Suomeen tuotua tavaravaunua odottamaan jatkokuljetusta Mussalon satamaan kemikaaliasiakkaan terminaaliin. Vaunut sisälsivät MTBE-nimistä kemikaalia, jota käytetään bensiinin valmistuksessa.  

Kemikaali laivataan Suomesta edelleen kolmanteen maahan. Vaunujen paikallaan pysyminen oli varmistettu lukittavilla pysäytyskengillä ja vaunujen valvonta oli järjestetty VR:n turvallisuusohjeen mukaisesti. Säilytykseen oli saatu lupa liikennevirastolta ja liikenneviraston rataliikennekeskusta oli informoitu asianmukaisesti. 

Onnettomuus havaittiin lauantaina 7.4.2018 klo 12.07. Pelastustyöt käynnistyivät välittömästi. Maahan ehti valua arviolta 35 000 litraa MTBE-kemikaalia. 

Onnettomuuden tutkinta on tapauksen osalta kesken ja keskittyy selvittämään, miksi vaunut lähtivät liikkeelle. Onnettomuustutkintakeskus julkaisee aikanaan loppuraportin. Lisäksi VR selvittää sisäisesti onnettomuuden syytä. 

Matkustaja- sekä tavaraliikennettä Hillosensalmi−Mäntyharju-välillä liikennöidään toistaiseksi poikkeusjärjestelyin.  

Suomessa liikennöi yhteensä noin 5 000 venäläistä vaunua, joista noin 2 200 on VAK-aineita sisältäviä. 

JAA