Päämainos
VR osti 60 sveitsiläistä dieselveturia
Kuljetukset 19.03. 11:00

VR osti 60 sveitsiläistä dieselveturia

Dieselvetureita tarvitaan vaihtotöissä, ratapihoilla ja sähköistämättömillä rataosuuksilla.

19.03.2019
Teksti Esko Lukkari

VR Group ostaa 60 uutta dieselveturia Stadlerilta. Hankinnan arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Uudet veturit tulevat käyttöön pääosin tavaraliikenteeseen. Sopimukseen sisältyy lisäoptio 100 veturista. Sen kohtalon ratkaisee VR:n mukaan Suomen rautateiden sähköistyksen etenemisvauhti.

VR aikoo sveitsiläisen Stadlerin vetureilla tehostavat ratapihoilla tehtävää vaihtotyötä sekä sähköistämättömien rataosien junaliikennettä. Uudet veturit ovat VR:n mukaan huomattavasti nykyistä dieselkalustoa ympäristöystävällisempiä ja varmatoimisempia. VR:n hankkima veturimalli on räätälöity Suomen sääolosuhteisiin.

VR tiedotti kaupasta 11.3.2019

Stadler Rail AG:n kotipaikka on Bussnang ja se valmistaa junia, raitiovaunuja ja vetureita. Sillä on 12 tehdasta Sveitsissä, Saksassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Yhtiöissä on lähes 5 000 työntekijää, joista vajaat 3 000 Sveitsissä.

Aiemmin jo lähijunia

Stadler on valmistanut pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n tilaamat, pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen käytössä olevat Stadler Flirt -junat, jotka ovat saaneet Suomessa kalustosarjatunnuksen Sm5.

Ensimmäiset VR:n nyt tilaamat uudet dieselveturit aloittavat liikenteessä vuonna 2022, ja koko kalustoerä toimitetaan Suomeen vuoteen 2025 mennessä. Näillä vetureilla korvataan vaiheittain 60-, 70- ja 80-luvuilla valmistetut dieselveturit. Hankintaan liittyy myös optio 100 veturin lisätilauksesta, sekä mahdollisuus ostaa myös vetureiden kunnossapito Stadlerilta.

”Veturit ovat satsaus suomalaisen perusteollisuuden toimintaedellytyksiin, sillä ne tulevat käyttöön pääosin tavaraliikenteeseen. Uuden veturin myötä rautatiekuljetusten ympäristöystävällisyys paranee, sillä veturi päihittää käytössä olevat vanhat dieselveturit päästöominaisuuksiltaan ja energiatehokkuudeltaan”, sanoo tiedotteessa VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

”Strategiamme on kasvattaa energiatehokkaan sähkövedon osuutta rautateiden tavarakuljetuksissa. Kuitenkin ratapihat ja monet tavaraliikenteen kuormaus- ja purkuraiteistot ovat sähköistämättömiä, joten tarvitsemme myös dieselvetureita. Asiakkaille tämä tarkoittaa entistä parempaa toimitusvarmuutta”, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen sanoo.

Puolet radoista sähköistämättä

Dieselvetureita tarvitaan edelleen, koska valtaosa ratapihojen järjestelyraiteista, sekä noin 45 prosenttia Suomen rataverkosta ovat sähköistämättömiä. 

”Hankinnan perusmäärä on 60 veturia ja niillä on tarkoitus kattaa tulevaisuuden dieselveturitarve. Uskomme dieselveturitarpeen vähenevän nykyisestä lähes 200:sta ratojen sähköistysten sekä Sr3-veturimme apudiesel-ominaisuuden myötä. Hankinnassa on kuitenkin mukana vielä 100 veturin optio, jonka toteutuminen riippuu paljolti siitä, kuinka paljon ratoja päädytään tulevaisuudessa sähköistämään”, Jansson sanoo.

VR kilpailutti hankinnan ja valinta tehtiin tarkan ja vaativan kilpailutuksen jälkeen. Stadler voitti tarjouskilpailun kaikilla osa-alueilla.

VR Groupin ja Stadlerin sopimus viimeistellään huhtikuun aikana. Tämän jälkeen vuorossa on valmistuksen aloittaminen, perusteellinen testaus sekä käyttöönotto. 

 Veturin ominaisuudet:

-      kokonaisteho on 1,9 MW kahdella 0,95 MW EU Stage V päästönormin mukaisella dieselmoottorilla
-      suurin sallittu nopeus 120 km/h
-      paino 88 tn
-      pituus 18 m
-      maksimivetovoima 346 kN, pystyy vetämään 2000 tn junaa
-      veturi on varustettu radio-ohjauslaitteistolla.

AVAINSANAT

Raideliikenne

JAA