Päämainos

Wasaline takoi viime vuonna ennätyksiä

Pienvarustamo paransi reilusti tulostaan ja kuljetti ennätysmäärän matkustajia Merenkurkun yli.

12.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Wasaline kuljetti Merenkurkun yli viime vuonna jo 200 000 matkustajaa. Samalla laivayhtiön tulos parani liki viidenneksen.

Vaasan ja Uumajan väliä kulki viime vuonna yli 212 000 matkustajaa. Tämä käy ilmi Pohjalainen-lehden 6.3. Wasalinen vuoden 2018 tuloksesta kertovasta uutisesta.

Varustamon mukaan matkustajamäärät kasvoivat 6,2 prosenttia, matkustaja-ajoneuvojen määrä hieman enemmän 6,3 prosenttia ja rahtiyksiköt 2,2, prosenttia.

Vuosi oli jälleen varustamolle uusi ennätysvuosi.

Wasalinen liikevaihto kasvoi vuoden aikana 1,3 prosenttia 19,6 miljoonaan euroon. Tulos parani 17,4 prosenttia. Ennen tilinpäätössiirtoja se on 2,1 miljoonaa euroa.

Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg on Pohjalaisen uutisen mukaan erittäin tyytyväinen tulokseen.

”Kasvoimme kiristyvästä kilpailusta huolimatta. Tuloksen paraneminen on meidän loistavan henkilökunnan ansiota. Jokainen työntekijä tekee työtä liikenteen eteen sydämellä ja olen siitä todella ylpeä”, hän kehuu.

Vuoden aikana varustamo teki erilaisia energiasäästötoimenpiteitä ja investointeja muun muassa taajuusmuuntajiin ja automaatiojärjestelmiin. Toimenpiteiden ansiosta sähkönkulutus laivalla vähentyi 40 prosenttia. Tällä oli vaikutusta myös hyvään tulokseen.

Polttoaineen määrä supistui

Vaikka polttoaineen hinta kasvoi toimintavuoden aikana 22 prosenttia, varustamon kokonaispolttoainekustannukset kasvoivat vain 12 prosenttia.

Varustamon polttoaineenkulutus väheni liki viisi prosenttia.

Tämän vuoden aikana Wasaline aikoo jatkaa ympäristöä huomioivaa työtä erilaisilla ympäristöohjelmilla. Varustamo aloitti vuonna 2016 energiasäästöohjelman, jolla se on onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään yli kymmenen prosenttia.

AVAINSANAT

Wasaline

JAA