DSV:n logistiikkakeskus on jo harjakorkeudessa

Suurin tänä vuonna Suomeen valmistuva logistiikkahanke.

04.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen DSV-yhtiöiden uusi pääkonttori ja logistiikkakeskus, DSV Logistics Center, on jo harjakorkeudessa, Harjannnostajaisia vietettiin 29.8. Vantaan Päiväkummussa. Logistiikkakeskus on suurin tänä vuonna Suomessa valmistuvista logistiikan rakennushankkeista.

Pääkonttorin ja logistiikkakeskuksen kokonaisuus levittäytyy 11 hehtaarin alueelle. Varastorakennus on 40 000 neliötä + 10 000 neliön parvi, terminaalirakennus 10 000 neliötä ja toimistorakennus 4 000 neliötä.

DSV tiedotti asiasta 29.8.

”Pelkästään varastorakennuksessa on tilaa, 500 000 kuutiota. Sinne mahtuisi lähes viisi eduskuntataloa. Varasto on jaettu neljään lohkoon. Ensimmäinen lohko on terveydenhoitotuotteiden puhtaus- ja erityisvaatimukset täyttävää tilaa, toinen lämpötilasäädeltyä ja loput tavallista varastotilaa”, DSV Solutionsin toimitusjohtaja Jan Magnus Nordberg sanoo tiedotteessa.

Hanke on pysynyt rakentamisen aikataulussaan ja myös sen kustannusarvio on pitänyt. Rakennusten on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Toimistotyöntekijät ja terminaalitoiminnot siirtyvät Trukkikuja 3:een vuoden vaihteessa. Varastotoimintoja siirretään uuteen yksikköön asteittain vuoden kahden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Huippumoderni pääkonttori ja logistiikkakeskus kokoaa yhteen noin 500 DSV-yhtiöiden ja niiden alihankkijoiden työntekijää.

JAA