Päämainos

Familonin keskusvaraston sisälogistiikka Flexolle

Heinolan keskusvaraston väki siirtyy Flexon palvelukseen.

01.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Ruotsalaisen Trading House Scandinavian AB -konsernin omistama Familon Oy on ulkoistanut Heinolan keskusvarastonsa sisälogistiikan Flexo Palvelut Oy:lle.

Yhteistyösopimus alkoi elokuussa 2018, jolloin Familonilta siirtyi henkilöstöä Flexolle vanhoina työntekijöinä.

Flexo Palvelut tiedotti asiasta 19.9.

Familon tunnetaan sängyistä, patjoista, tyynyistä ja vuodevaatteista. Flexo vastaa Familonin omassa varastossa yrityksen varastonkäsittelypalveluista, eli saapuvien lähetysten vastaanotosta, tuotteiden keräilystä, pakkaamisesta sekä lähettämisestä ympäri Suomen. Tuotteita kerätään ja lähetetään niin verkkokaupan tilaajille kuin yrityksille jälleen myytäväksi.
 
Familonin toimitusjohtaja Jaana Tarkki uskoo, että sisälogistiikkatyön ulkoistaminen tehostaa yhtiön toimintoja.

”Halusimme kumppaniksemme tahon, joka tuo meille kustannustehokkuutta logistiikkatoimintoihin ja asiantuntijuutta kehittääksemme toimintojamme tehokkaammiksi. Ulkoistus tuo meille joustoa seuraten myynnin tasoa päivä-, viikko- ja kuukausitasolla”, Tarkki sanoo tiedotteessa.

”Olemme iloisia, että saamme uusia flexolaisia Familonista. Moniasiakasympäristössä voimme tarjota henkilöstölle enemmän työtunteja, vaihtelevuutta työhön ja hyvät mahdollisuudet kehittymiseen”, sanoo Flexon toimitusjohtaja Tommi Törmälä.

Luvassa säästöjä

Törmälän mukaan Flexon joustava toimintatapa sisälogistiikassa tuo Familonille kustannussäästöjä.

”Toimimme sesonkiluonteisessa ympäristössä riskipuskurina: asiakkaitamme palvelee aina sopiva määrä henkilöitä - teemme asiakkaiden kiinteistä kuluista ja resursseista joustavia. Kiireisempinä hetkinä meitä on asiakkaan tiloissa enemmän ja useassa työvuorossa. Sesongin ulkopuolella palvelemme asiakasta joustavasti sopivalla henkilöstömäärällä”, hän korostaa.

Familon Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1966 lähtien. Viime vuonna yhtiö teki reilun 13 miljoonan euron liikevaihdon ja 0,2 miljoonan euron tuloksen. Tuolloin sen palveluksessa oli 33 henkeä. Edellisvuonna yhtiö työllisti vielä 62 henkeä ja sen liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa.

Flexo Palvelut Oy on valtakunnallinen sisälogistiikan palveluyritys. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli reilut 13 miljoonaan euroa. Sillä on noin 300 yritysasiakasta. Yhtiön omistavat Posti ja SOL. Työntekijöitä yhtiössä on noin 1000.Yhtiössä on käynnissä yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa 40 työntekijän vähentämiseen.

JAA

LUETUIMMAT