Päämainos

Fennialle Jyväskylään iso toimistokiinteistö

Kankaan alueesta halutaan Smart City-ekosysteemi.

06.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Peab Oy rakentaa Fennia Varainhoito Oy:n hallinnoimalle Erikoissijoitusrahasto Fennica Toimitilat I:lle 10 660 neliön toimistotalon Jyväskylään. Kankaan alueelle sijoittuvan kiinteistön urakkasumma on 20 miljoonaa euroa.

Kiinteistön vuokralaisiksi tulevat Landis+Gyr ja Jyväskylän Energia. Taloon muuttaa noin 550 henkilöä. Projekti käynnistyy syyskuussa 2018 ja valmistuu maaliskuussa 2020. Peab suunnittelee myös toista toimistorakennusta samalle alueelle.

Peab tiedotti hankkeesta 31.8.

”Jyväskylän tasainen jatkuva muuttovoitto sekä keskimääräistä parempi talouskasvu lisäävät alueen vetovoimaa tehdä tänne investointeja. Hanke parantaa entuudestaan rahastomme hyvää alueellista hajautusta suomalaisissa kasvukeskuksissa”, sanoo tiedotteessa johtaja Timo Rantala Fennia Varainhoito Oy:stä.

Peabin Business Garden -hanke on merkittävä avaus Kankaan toimistorakentamiselle. Landis+Gyr toimii ankkuriyrityksenä Kankaan Smart City -ekosysteemille, jonka rakentuminen pääsee nyt vauhtiin”, sanoo kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

”Tilat mahdollistavat myös mukautumisen liiketoiminnan tulevan kasvun tarpeisiin”, toimitusjohtaja Sami Kurunsaari Landis+Gyriltä sanoo.

JAA

LUETUIMMAT