Päämainos

Hollanti on logistiikkayritysten lempimaa

17.01.2018
Teksti Heli Satuli

Etelä-Hollannissa sijaitseva Venlon kaupunki vei ykköstilan Prologis Research -yrityksen selvityksessä, jossa kartoitettiin lähes 300 keskeisen eurooppalaisen logistiikkayrityksen lempikohteita. Hollanti oli yritysten halutuin sijoittautumiskohde kolmessa viidestä vertailukategoriasta.  

Hollantilaiset pärjäsivät hyvin, kun vertailtiin sääntelyjärjestelmän toimivuutta, infrastruktuurin tehokkuutta ja kokonaiskustannuksia. Selvityksen kärkimaita olivat Benelux-maiden lisäksi Saksa, jonka sijoitusta kirittivät suuri asukastiheys ja hyvin kehittyneet liikenneverkot. Etenkin Düsseldorf-Rhein-Ruhrin alue paransi sijoitustaan aiempiin vuosiin verrattuna. Myös Puola sijoittui hyvin useissa eri luokissa. Puolan markkinat ovat kehittyneet, hallinnollinen taakka on vähentynyt ja kustannustaso on yhä Länsi-Eurooppaa edullisempi. Maa kiri ykkössijalle vertailtaessa osaavan työvoiman saatavuutta.  

Selvityksen perusteella logistiikkayritykset arvostavat entistä enemmän isojen kuluttajakeskusten välitöntä läheisyyttä ja infrastruktuurin toimivuutta. Samoin osaavan työvoiman saatavuus ja työvoimakustannukset ovat logistiikkayrityksille yhä tärkeämpiä sijoittautumiskriteereitä.     

Kokonaiskustannustason merkitys on puolestaan vähentynyt. Logistiikkayritykset ovat perinteisesti keskittyneet minimoimaan kustannuksia, mutta nykyään toimitusketjujen toimintavarmuus nähdään yhä tärkeämpänä kilpailukykytekijänä pelkän hintatason sijaan. Tämän takia kustannustasoltaan kalliimmat markkina-alueet kuten Hollanti, Saksa, Belgia, Iso-Britannia ja Ranska sijoittuivat Prologis Researchin mukaan vertailussa niin hyvin. 

 

JAA