Lehto rakentaa Keravalle ison logistiikkakeskuksen
Sisälogistiikka 08.09. 13:01

Lehto rakentaa Keravalle ison logistiikkakeskuksen

Lehto Group solmi jo toisen ison urakkasopimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta.

Teksti Marika Javanainen kuvat Lehto Group

Lehto Group on solminut tanskalaisen logistiikkayhtiön Frode Laursenin kanssa urakkasopimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta Keravalle, Kercan alueelle. Uusi logistiikkakeskus tulee olemaan kooltaan noin 27 000 m2. Hankkeen suuruusluokkaa kuvaa se, että rakennuksen ympäri kiertäminen on kilometrin pituinen juoksulenkki.

Tällä hetkellä maansiirtotyöt on jo aloitettu ja hankkeen rakennuslupa on käsittelyssä. Logistiikkakeskus valmistuu elokuussa 2018.

”Nykyaikaisten logistiikkatilojen rakentaminen on ydinosaamistamme. Frode Laursenin logistiikkakeskus on meille hieno uusi projekti isojen hankkeiden sarjassa. Hanke suunnitellaan ja toteutetaan Lehdon talousohjatulla mallilla kustannuksia säästäen. Hyödynnämme esivalmistusta, jotta rakentaminen sujuu työmaalla mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi vesikatto toteutetaan oman tehtaamme patentoiduilla suurkattoelementeillä”, kertoo Lehto Groupin myyntijohtaja Jukka Pekonen tiedotteessa.

Frode Laursenin johtaja Anders Balle on tyytyväinen suomalaiseen yhteistyökumppaniinsa.

"Arvostamme ammattimaista, avointa ja mutkatonta tapaa, jolla yhteistyö Lehdon kanssa on lähtenyt nyt käyntiin."

Urakkasopimus on Lehto Groupille toinen suuren logistiikkakeskuksen rakentamiseen liittyvä sopimus tänä syksynä. Lehto Group sopi elokuun lopussa logistiikkayritys DSV:n kanssa logistiikkakeskuksen rakentamisesta Vantaan Päiväkumpuun, lähelle Helsinki-Vantaan lentokenttää. DSV:n logistiikka-alue (11 ha) koostuu 50 000 m2:n logistiikkakeskuksesta, terminaalista sekä toimistosta.

FAKTA: Muita suuria 2018 valmistuvia logistiikkakeskuksia

  • S-ryhmä Sipoo 189 000 m²
  • Lidl Järvenpää 50 000–70 000 m²
  • Metsä Fibre Vuosaaren satama 28 000 m²
  • Wihuri Espoo 25 000 m²

JAA