Lidl on ottanut käyttöön nesteytetyllä biokaasulla (LBG) kulkevan rekan, johon tankataan myymälöiden jätteistä tuotettua biokaasua. 
Sisälogistiikka 05.02. 10:17

Lidl on ottanut käyttöön nesteytetyllä biokaasulla (LBG) kulkevan rekan, johon tankataan myymälöiden jätteistä tuotettua biokaasua. 

Lidl avasi Järvenpään logistiikkakeskuksen

Keskus työllistää 300 henkeä. Lidl aikoo avata 10 uutta myymälää vuosittain.

05.02.2019
Teksti Esko Lukkari

Lidlin Järvenpään uusi logistiikkakeskus on otettu käyttöön helmikuun alussa. Yhtiön tavarantoimitukset myymälöihin tehostuvat, kun sen kolmas Suomen jakelukeskus alkaa toimittaa tuotteita päivittäin noin 70 Etelä-Suomen myymälään. Kolmas jakelukeskus mahdollistaa yhtiön mukaan sen kasvun Suomessa tulevina vuosina.

Myymälätoimitukset uudesta jakelukeskuksesta alkoivat jo 31.1, jolloin ensimmäiset rekat lähtivät Järvenpäästä matkaan.

Lidl tiedotti asiasta 1.2.

Lahdentien varteen valmistunut jakelukeskus toimittaa tuotteet pääkaupunkiseudulle ja eteläiseen Suomeen Hanko-Heinola-Hamina-akselilla seitsemänä päivänä viikossa. Lidlin myymälätoimituksia ovat hoitaneet tähän saakka Laukaan ja Janakkalan jakelukeskukset, jotka vastaavat tästä lähin myymälätoimituksista muualle Suomeen. Lidlillä on tällä hetkellä kaikkiaan 180 myymälää eri puolilla Suomea.

”Aiemmat kaksi jakelukeskustamme ovat olleet kapasiteettinsa äärirajoilla viime vuosina. Käytännössä meillä on tila loppunut näissä kesken. Järvenpään avautuminen normalisoi tilanteen”, aluejohtaja Antti Partanen sanoo tiedotteessa.

”Asiakkaille tämä näkyy parempana palveluna, koska uusi jakelukeskus tuo enemmän varmuutta tuotteiden saatavuuteen”, hän sanoo.

10 uutta myymälää joka vuosi

Lidlin tavoitteena on avata tulevina vuosina noin kymmenen uutta myymälää vuosittain.

Järvenpään jakelukeskukseen avattiin viime syksynä haettavaksi kaikkiaan noin 300 työpaikkaa. Hakemuksia logistiikka-alan erilaisiin tehtäviin tuli yli 2000 kappaletta.

”Noin 300 on palkattu ja suurin osa heistä on Järvenpäästä tai lähialueelta. Mahtavaa porukkaa on saatu tänne töihin ja on hienoa, että maineemme vastuullisena ja luotettavana työnantajana on kiirinyt monen korviin”, logistiikkapäällikkö Valtteri Suonperä iloitsee.

Viimeiset työpaikat täytetään helmikuun aikana.

JAA

LUETUIMMAT